lauantai 18. huhtikuuta 2015

Kuulumisia ja virkkauksia

Heippa pitkästä aikaa! Täällä ei suinkaan olla vielä käyty synnyttämässä, vaikka edellisestä postauksesta onkin jo reilu pari viikkoa. Olemme sairastelleet ja muutenkin on laiskottanut niin, ettei oikein mitään ole saanut aikaiseksi. Vauva on kuitenkin jo täysiaikainen, joten kovasti odottelen, että hän ymmärtäisi syntyä edes vähän ennen laskettua aikaa, jotta pääsisin näistä raskausvaivoista viimein eroon. Mitkään vaatteetkaan eivät meinaa enää mahtua päälle, joten ihmisten ilmoillekin on jo suuri kynnys lähteä. Nyt kun olemme päässeet tuosta flunssasta, niin jospa sitä vielä muutaman kerran pääsisi perhekerhoihin ystäviä näkemään. Vauvan synnyttyä tulee kuitenkin taas oleiltua kotosalla jonkin aikaa. :)





Viime kuussa virkkailin taas vaihteeksi lapsille muutamia leikkiherkkuja ja nyt sain viimein ne kuvattua. Tällä kertaa syntyi päärynä, omena, pari paistettua munaa ja Domino-keksejä. Langat jälleen Miamia. Omenasta olisin halunnut punaisen, mutta lankavarastoistani ei löytynyt sopivan punaista lankaa. Omenan ohje löytyy täältä, päärynän täältä ja keksien täältä. Paistetut munat virkkasin omasta päästä. 

Aikaisempia virkkaamiani leikkiherkkuja löydät täältä ja täältä.


Aurinkoista viikonloppua! 

torstai 2. huhtikuuta 2015

Ihana yllätys ja pääsiäismekko pupuneidille

Sain kokea eilen oikein kunnon aprillipäivän yllätyksen! Ystäväperhe oli kutsunut meidät luokseen kylään, mutta perillä odottikin joukko ystäviäni, jotka pitivät minulle vauvakutsut! Mies oli mukana juonessa ja hän suuntasi lasten kanssa takaisin kotiin, jonne myös ystäväperheen isä ja lapset tulivat kutsuja pakoon. Enpä ollut yhtään osannut odottaa vauvakutsuja enää kolmannen lapsen kohdalla. Oli kyllä aivan upea ilta ihanassa naisseurassa; sai jutella rauhassa raskaudesta, synnytyksestä, lapsista ja kaikesta muusta mahdollisesta ja syödä mahan täyteen herkullisia leipomuksia. Sain myös kauniin vaippakakun, käsihoidon sekä paketin tarpeellisia tuotteita, kuten tutteja, käsivoidetta ja liivinsuojia. Enpä olisi osannut piristävämpää iltaa toivoa tähän loppuraskauden vaivojen keskelle. :)



Pääsiäistä olen laittanut tosi vähän, mutta vanhan patakaapin päällä on sentään pieni pääsiäiseen sopiva asetelma. Sievä pupuneiti sai pääsiäiseksi uuden mekon, jonka virkkasin keltaisesta Novitan Kartano-langasta. Malli on omasta päästä. Viime vuonna virkkasin pupulle korin ja pieniä pääsiäismunia Novitan Miamista. Itse ommellun pupun olen voittanut Heidin blogiarvonnassa.



Keltainen on väri, jota olen parhaani mukaan välttänyt niin vaatetuksessa kuin sisustuksessakin viimeiset viisitoista vuotta. No, vaatetukseeni sillä ei ole edelleenkään mitään asiaa, mutta ainakin pääsiäissisustukseen se on nykyään vallan tervetullut piristys. Muutenkin olen perinnetalon rakentamisen myötä muuttanut asennettani värejä kohtaan. Vielä puoli vuotta sitten en olisi huolinut sisustukseen yhtään keltaista, vihreää tai sinistä, mutta nyt voisin hyvinkin kuvitella maalaavani esimerkiksi jonkun vanhan kaapin tai pöydän muuksikin kuin valkoiseksi. Onneksi emme ole ehtineet vielä aloittaa vanhojen huonekalujemme sutimista, sillä ne olisivat luultavasti kaikki nyt valkoisia. Havahduin tässä väriasiassa juuri ajoissa.

Nyt rauhoitumme pääsiäisen viettoon yhdessä perheen ja sukulaisten kanssa.



Oikein iloista pääsiäistä kaikille!



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...