sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Märkätilojen betonivalu

Talolla on taas tapahtunut edistystä; tällä kertaa märkätiloissa. Märkätilojen lattioihin vanerin päälle on laitettu valukangas ja sen päälle lattialämmitysputket. Tämän jälkeen valettiin väliseinien korotusvalut.




Lattioiden valussa mies sai toimia apupoikana tulevan naapurimme tehdessä varsinaisen valutyön. :)





Betonin kuivuessa mies aloittaa viimein hartaasti odottamani työn eli sisäkaton teon! :)

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Wanha Markki

Olemme tämän parin vuoden rakennusajan pyrkineet aina sunnuntaisin tekemään koko perhe jotakin mukavaa yhdessä. Se kun on ainut päivä, jolloin mieskin pitää vapaata raksalta. Kesällä on paljon kivoja tapahtumia ja retkikohteita tässä lähistöllä ja ne onkin merkattu tarkasti kalenteriin. Tänään vietimme monta tuntia Wanhassa Markissa Ylistarossa. Siellä on kauniissa pohjalaistalon pihapiirissä Eläinten vanhainkoti sekä myymälä.






 Lapset saivat silitellä ja syöttää joitakin vanhainkodin eläimiä. Monia eläimiä, kuten kanoja ja lampaita, kulkee vapaana pihassa, mikä on hieno elämys niin lapsille kuin aikuisillekin. Pihapiirin lukuisissa vanhoissa rakennuksissa riittää ihasteltavaa. Sääkin oli mitä kaunein!





Päärakennuksen alakerrassa toimivasta myymälästä löytyy muun muassa Wanhan Markin omia tuotteita, kuten huumaavan tuoksuisia saippuoita. Lisäksi sieltä voi ostaa kauniita naisten vaatteita, jotka on jaoteltu väreittäin eri huoneisiin esille.






Kahvio on upeasti sisustetussa pohjalaistuvassa.





Tämä ei ole maksettu mainos, vaan pelkkä vinkki kivasta vierailukohteesta. :)

torstai 25. kesäkuuta 2015

Päivä talolla

Hei taas pitkästä aikaa! Kesäkuu on kohta ohi, ja se onkin mennyt lämpöisiä säitä odotellessa. Nyt on onneksi ollut edes vähän kesäisempiä päiviä ja toivoittavasti saamme nauttia lämmöstä jatkossakin. Miehellä on ensimmäinen lomaviikko meneillään, ja olimme tänään lasten kanssa raksalla miehen seurana. Vauva nukkui ulkona vaunuissa ja tyttö ja poika keksivät kivoja leikkejä niin ulkona kuin sisälläkin.

Talo on ulkoa saman näköinen, kuin viime kesänä. Ovi tosin on vaihdettu lukolliseen, mutta niin kuin kuvasta näkyy, ei kyseessä ole vieläkään lopullinen ovi. Kuistin ikkunoista puuttuvat edelleen vuorilaudat. Talon ympärille olemme saaneet kauniin "nurmikon". Kyseessä on siis aivan itsestään kasvanut apila- ja heinäpelto. Kunnon viidakko! :)

 


Tupa on tällä hetkellä täynnä kattolautoja. Lapset oivalsivat heti lautakasojen tuomat piilo- ja juoksuleikkimahdollisuudet.
 

Pihalla lapsia viihdytti papan traktori.


Pikkuveli nukkui vaunuissa ruhtinaalliset neljä tuntia. Maitotankkauksen jälkeen hän jaksoi olla vielä pari tuntia hereillä talon sisällä poran ja muiden työkoneiden ääniä ihmetellen, kunnes kotimatkalla taas nukahti autoon.


Tontillemme on ilmestynyt myös uusi hirsikasa. Mies purki keskustasta kerrostalon tieltä vanhan aitan meille ulkorakennukseksi. Aitta onkin aika mielenkiintoinen ja näyttävä tapaus vellikelloineen ja rautaviireineen. Tässä teille muutama kuvamaistiainen.





Aurinkoista loppuviikkoa!
 

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Virkattu jumpsuit ja kuulumisia

Blogi on taas pitänyt hiljaiseloa jonkin aikaa. Olisihan noita aiheita, mistä postata, kun vain olisi aikaa ja viitsisi niitä tänne päivitellä. On käyty Power Parkissa, mies on purkanut vanhan aitan meidän tontille siirrettäväksi ja on kai sitä taas yksi vanha patakaappikin ostettu. Pikkuveli kasvaa aivan silmissä ja pienimmät vaatteet on saatu laittaa jo aikapäivää sitten kiertoon. 
 
  Mies on palannut isyyslomalta töihin, vaikka suuri osa siitä meni kyllä yhteisestä sopimuksesta tuolla aitan purussa ja talolla. Minä olen yrittänyt selviytyä kotona kolmen lapsosen kanssa ja aikamoista selviytymistä se on välillä ollutkin. Vauva on kaikeksi onneksi edelleen hyvin rauhallinen ja tyytyväinen tapaus, mutta tyttö ja poika eivät sitten päästäkään äitiä aina niin helpolla. Varsinkin nukkumaanmenot ovat olleet illalla välillä varsin mielenkiintoisia tilanteita, kun niistä on pitänyt yksin suoriutua. Nyt nekin ovat kuitenkin alkaneet sujua paremmin ja lasten ja äidin ei enää tarvitse vuodattaa joka ilta kyyneliä.


  
En ole ehtinyt tarttua käsitöihin viime aikoina, ja aitan purun takia talollakaan ei ole mitään ihmeitä tapahtunut viime viikkoina. Siispä tätä postausta varten minun ei ole juuri tarvinnut laittaa tikkua - vai pitäisikö sanoa virkkuukoukkua - ristiin. Pari kuvaa räpsäisin ja siinäpä se. Tätini on virkannut minulle aikoinaan ruskea-valkoraitaisen jumpsuitin. Puku on aikojen saatossa hävinnyt johonkin, vaikka muuten kaikki virkatut ihanuudet on onneksi säästetty minulle. Tätini oli sitten virkannut meidän tytölle samanlaisen suloisen haalaripuvun. Kiitos siitä! :)


Yllä tyttö ja alla minä noin 30 vuotta sitten. :)


Ja loppukevennykseksi vielä heilahtanut hyppykuva!





 Lämpöisiä kesäpäiviä tänne (ja sinne), kiitos!


tiistai 26. toukokuuta 2015

Märkätilat

Kiitos teille kaikille viime postauksen ihanista onnitteluista!  <3 Uusia lukijoitakin on taas liittynyt mukaan. Tervetuloa! :)


Talolla on edistytty sen verran, että märkätilojen lattioihin on saatu vanerit paikoilleen. Mies on myös tehnyt muutaman kevyen väliseinän rungon alakertaan. Vasemmanpuoleisesta oviaukosta on kulku eteisestä kodinhoitohuoneeseen, kylpyhuoneeseen ja saunaan. Kodinhoitohuoneeseen pääsee myös kuistista sekä makuuhuoneesta. Oikeanpuoleinen oviaukko johtaa vessaan.





Mukavaa viikon jatkoa!
 

maanantai 18. toukokuuta 2015

Pikkuveli

Viikko sitten saimme viimein syliimme odotetun pikkuveljen. Neljä kiloa rakkautta! <3
 

Isoveli ja isosisko ovat hyvin innoissaan uudesta veljestä, joten vauva ei jää ainakaan silittelyistä ja paijauksista paitsi. Pienokainen on hyvin rauhallinen ja suloinen tapaus, niin kuin ovat kyllä siskonsa ja veljensäkin olleet. Uni ja maito maistuvat, ja illansuussa poika jaksaa jo olla vähän hereilläkin. Yöt vauva on nukkunut kauniisti omassa kehdossaan aina, kun olen hänet malttanut ja jaksanut sinne imetyksien jälkeen nostaa. No, vauvan hyvistä öistä huolimatta täällä ei kovin hyvin nukuta, siitä pitää huolen meidän 2-vuotias tyttönen...


Juuri ennen vauvan syntymää sain valmiiksi Novitan harmaasta Miami-langasta kutomani peiton. Peiton ohje löytyy täältä. Itse tein peitosta suuremman, kuin mitä ohjeessa neuvotaan.


Täällä jatketaan arjen harjoittelua kolmen pienen lapsen kanssa. :)

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Viimeisimmät kuvat talolta

Putsasin viime postauksessa kuvaamani lasten vanhat sängyt, ja saimme kuin saimmekin ne mahtumaan ovesta sisälle. Todella tiukkaa kyllä teki, kun sänkyjen päädyt ovat niin korkeat. Viime yön lapset nukkuivat "uusissa" sängyissään ja melko mukavasti se jo sujuikin. Tyttö tosin heräili vähän herkemmin, eikä tainnut oikein tykätä, kun ei päässyt enää kömpimään äidin viereen yöllä. Aiemminhan lasten sängyt olivat kiinni meidän parisängyssä, mutta nyt jätimme sänkyjen väliin pienen kulkuväylän. Helpottaa huomattavasti siivousta sänkyjen alta, ja jospa tuo tyttö pian tottuisi uuten järjestelyyn. Vauvakin kun saapuu, niin ehkäpä yksi lapsonen äidin ja isin vieressä on ihan riittämiin. Meidän makuuhuone on kyllä näkemisen arvoinen ilmestys, kun sinne on ahdettu parisänky, lasten päästävedettävät ja vielä vauvan kehto sekä lipasto, yksi vanha pieni pöytä sekä yöpöytä. Kuvaa tästä koko komeudesta ette nyt valitettavasti tule näkemään. :D



Tässäpä sen sijaan kuvia alakerrasta, kun viimeisetkin lattialankut ovat nyt paikoillaan. Seuraava homma onkin sitten märkätilojen lattioiden teko sekä kattolautojen laitto. Siinä vaiheessa näyttääkin jo aika hyvältä, vaikka työtä toki riittää vielä senkin jälkeen.




Iloista loppuviikkoa! :)


maanantai 4. toukokuuta 2015

Lapsille vanhat sängyt

Kai sitä täytyy tätä blogiakin taas päivitellä, kun eipä tuolla vauvalla näytä olevan mitään kiirettä syntyä. Kovasti yritin vappuviikonloppuna siivoilla ja käydä reippailla kävelyillä, mutta tuloksena ei ollut muuta kuin kipeä alaselkä ja muutama säälittävä kivuton supistus, joita minulla on muutenkin ollut jo pitkin raskautta. Päivät ja viikot menevät onneksi niin nopeasti, että eipä tässä enää kauaa tarvitse odotella pienokaisen saapumista. :)


Olemme etsineet jonkin aikaa lapsille vanhoja päästävedettäviä sänkyjä. Tänään mies bongasi Torista kaksi lähes samanlaista sänkyä sopivaan hintaan ja kävi ne pojan kanssa hakemassa. Sängyt ovat minusta juuri sopivat, vaikka eivät mitkään hirveän vanhat tai erikoiset olekaan. Tyttö saa koristellun version ja poika vastaavan ilman koristeita. Tyttö vastasi kysyttäessä, että hänen sänkynsä maalataan punaiseksi, ja pojan valinta oli vihreä. Sängyt saavat nyt kuitenkin olla ihan sellaisenaan. Tytön sängyn väri voi ehkä myöhemmin muuttua valkoiseksi tai vaikkapa sitten kauniin vaaleanpunaiseksi tai roosaksi.



Aurinkoisia päiviä!
 

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Kuulumisia ja virkkauksia

Heippa pitkästä aikaa! Täällä ei suinkaan olla vielä käyty synnyttämässä, vaikka edellisestä postauksesta onkin jo reilu pari viikkoa. Olemme sairastelleet ja muutenkin on laiskottanut niin, ettei oikein mitään ole saanut aikaiseksi. Vauva on kuitenkin jo täysiaikainen, joten kovasti odottelen, että hän ymmärtäisi syntyä edes vähän ennen laskettua aikaa, jotta pääsisin näistä raskausvaivoista viimein eroon. Mitkään vaatteetkaan eivät meinaa enää mahtua päälle, joten ihmisten ilmoillekin on jo suuri kynnys lähteä. Nyt kun olemme päässeet tuosta flunssasta, niin jospa sitä vielä muutaman kerran pääsisi perhekerhoihin ystäviä näkemään. Vauvan synnyttyä tulee kuitenkin taas oleiltua kotosalla jonkin aikaa. :)





Viime kuussa virkkailin taas vaihteeksi lapsille muutamia leikkiherkkuja ja nyt sain viimein ne kuvattua. Tällä kertaa syntyi päärynä, omena, pari paistettua munaa ja Domino-keksejä. Langat jälleen Miamia. Omenasta olisin halunnut punaisen, mutta lankavarastoistani ei löytynyt sopivan punaista lankaa. Omenan ohje löytyy täältä, päärynän täältä ja keksien täältä. Paistetut munat virkkasin omasta päästä. 

Aikaisempia virkkaamiani leikkiherkkuja löydät täältä ja täältä.


Aurinkoista viikonloppua! 

torstai 2. huhtikuuta 2015

Ihana yllätys ja pääsiäismekko pupuneidille

Sain kokea eilen oikein kunnon aprillipäivän yllätyksen! Ystäväperhe oli kutsunut meidät luokseen kylään, mutta perillä odottikin joukko ystäviäni, jotka pitivät minulle vauvakutsut! Mies oli mukana juonessa ja hän suuntasi lasten kanssa takaisin kotiin, jonne myös ystäväperheen isä ja lapset tulivat kutsuja pakoon. Enpä ollut yhtään osannut odottaa vauvakutsuja enää kolmannen lapsen kohdalla. Oli kyllä aivan upea ilta ihanassa naisseurassa; sai jutella rauhassa raskaudesta, synnytyksestä, lapsista ja kaikesta muusta mahdollisesta ja syödä mahan täyteen herkullisia leipomuksia. Sain myös kauniin vaippakakun, käsihoidon sekä paketin tarpeellisia tuotteita, kuten tutteja, käsivoidetta ja liivinsuojia. Enpä olisi osannut piristävämpää iltaa toivoa tähän loppuraskauden vaivojen keskelle. :)



Pääsiäistä olen laittanut tosi vähän, mutta vanhan patakaapin päällä on sentään pieni pääsiäiseen sopiva asetelma. Sievä pupuneiti sai pääsiäiseksi uuden mekon, jonka virkkasin keltaisesta Novitan Kartano-langasta. Malli on omasta päästä. Viime vuonna virkkasin pupulle korin ja pieniä pääsiäismunia Novitan Miamista. Itse ommellun pupun olen voittanut Heidin blogiarvonnassa.



Keltainen on väri, jota olen parhaani mukaan välttänyt niin vaatetuksessa kuin sisustuksessakin viimeiset viisitoista vuotta. No, vaatetukseeni sillä ei ole edelleenkään mitään asiaa, mutta ainakin pääsiäissisustukseen se on nykyään vallan tervetullut piristys. Muutenkin olen perinnetalon rakentamisen myötä muuttanut asennettani värejä kohtaan. Vielä puoli vuotta sitten en olisi huolinut sisustukseen yhtään keltaista, vihreää tai sinistä, mutta nyt voisin hyvinkin kuvitella maalaavani esimerkiksi jonkun vanhan kaapin tai pöydän muuksikin kuin valkoiseksi. Onneksi emme ole ehtineet vielä aloittaa vanhojen huonekalujemme sutimista, sillä ne olisivat luultavasti kaikki nyt valkoisia. Havahduin tässä väriasiassa juuri ajoissa.

Nyt rauhoitumme pääsiäisen viettoon yhdessä perheen ja sukulaisten kanssa.



Oikein iloista pääsiäistä kaikille!



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...