Meille tulee...

...kevätvauva! 
Vihdoin uskallan paljastaa tämän ihanan uutisen täälläkin. :)
Vauva on niin odotettu ja toivottu! 

Ensimmäinen raskauskolmannes meni väsymyksen 
ja pahoinvoinnin kourissa. 
Pahoinvointi on jo helpottanut, 

mutta väsymys ei ole hävinnyt mihinkään. 
Syykin selvisi viime viikolla neuvolassa.
Hemoglobiini oli pudonnut kuukaudessa huimasti ja
niinpä vain rautaa popsitaan tässäkin raskaudessa.
Silti energiaa ja intoa riittää onneksi erilailla,
kuin alkuraskaudessa.
Kovasti olisi kaikkia käsityöprojekteja vauvaa varten, 
kun vain saisi muut käsityöt ensin alta pois. 

Poika ehtii juuri täyttää 2-vuotta 
ennen uuden tulokkaan syntymää. 
Aika sopiva ikäero minusta. 
Kovasti poika on jo silitellyt mahaani, 
kun olemme kertoneet, 
että siellä asustaa pieni vauva. 
Välillä poika silittelee omaa ja isin mahaa, 
ja päätään pyörittäen sanoo "ei oo, ei oo".
Vaikka eipä pienen ymmärrys taida asiaa vielä ihan käsittää...

 

Lapset eivät todellakaan ole mikään itsestäänselvyys. 

Sen mekin olemme tulleet huomaamaan.
Meillä on takana kaksi keskenmenoa; 
toinen ennen esikoista ja toinen tänä keväänä. 
On vaikea kuvata sitä tunnetta, 
kun on muutaman viikon tai kuukauden 
ollut onnensa kukkuloilla tulevasta vauvasta ja sitten 
kaikki tuo ilo otetaan pois yhdessä hetkessä. 
Aloin odottaa poikaamme melkein heti 
ensimmäisen keskenmenon jälkeen ja 
kirjoitin hänelle runon keskenmenon tuomat tuskat mielessäni, 
mutta silti luottavaisen toiveikkaana.

Vaik' elämän alku sä olet vasta,

silti rakastan sua jo kuin omaa lasta.

Oot vastaus haaveiden, unelmien,

äidin ja isän rukousten.

Tahtoisin nähdä pienet suloiset kasvosi,

älä kesken jätä sä matkaasi.

Sen surun kokenut oon jo kerran,

se kuului - niin uskon - suunnitelmaan Herran.

Kunpa Jumala näkis sydämen kaipuuni

ja voisin saada sut terveenä syliini.

Itku tulee vieläkin, kun tätä runoa lukee.
Saan olla niin kiitollinen ihanasta pojastamme.
Tämän kevään keskenmeno oli vähän helpompi kestää,
kun oli jo yksi ihana lapsi sylissä.

 Uskon ja luotan siihen,
että kaikella on tarkoituksensa.
Ja haluan myös uskoa,
että Jumala ei anna meille sellaista taakkaa,
jota emme jaksaisi kantaa.
  Vaikka tuskan keskellä
taakka saattaakin tuntua ylivoimaiselta.

Ajautuipas tämä iloisen uutisen kertominen synkille urille.
Nyt haluan kuitenkin nauttia täysillä tästä odotusajasta!
Ihana valmistella taas kotia ja elämää
uutta perheenjäsentä ajatellen.
Keväästä tuleekin aikamoinen,
kun heti pian vauvan syntymän jälkeen
ruvetaan tekemään talon perustuksia ja
rakennushommat lähtevät kunnolla käyntiin.
Saa nähdä, millaista hullunmyllyä
elämämme tulee olemaan!
En osaa kuitenkaan sitä vielä stressata.
Eiköhän kaikki suju omalla painollaan! :)