lauantai 5. lokakuuta 2013

Vauvan varpaat lämpöisiksi

Aika menee niin nopeasti! En millään saata uskoa, että tuo suloinen 
pieni ruusunnuppu on ollut ilonamme jo puoli vuotta. Isoveli rakastaa 
pikkusiskoaan välillä kovin kovakouraisesti, mutta muistaa myös 
päivittäin kertoa tälle ihania hellyttelysanoja:  "minä olen ylpeä 
E-tytöstä, minä rakastan E-tyttöä" tai "sinä olet ihana pikku neitokainen"! 
En edes tiedä, mistä poika on tuon neitokainen-sanankin oppinut. Ja 
aina, jos tytöllä on joku pinni tai muu hiuskoristus päässään, 
niin poika sanoo, että vauva on "pinsessa" (prinsessa). <3
Paljastukoon tässä samalla tytön nimen alkukirjain. :)



 Tyttö kasvaa hurjaa vauhtia ja taas jäivät kaikki vanhat villasukat 
pieniksi. Halusin kutoa hänelle jotkut nätit villasukat talvea varten, 
mutta en löytänyt mieleistä ohjetta lasten sukkia varten. Niinpä 
päätin tehdä hänelle samanlaiset sukat, kuin tein itselleni viime 
syksynä. Ohjeessa sukat on tehty 7 Veljestä -langasta, mutta minulla 
oli tytön sukkia varten Pikkusisko-lankaa. Pikkusisko on sen verran 
ohuempaa, että tein tytön sukat samalla aloitussilmukkamäärällä kuin 
aikuisen koon 38 sukat. Toki muuten jouduin vähän muokkaamaan ohjetta.



  Pari viikkoa sitten saimme neuvolasta "istumisluvan" ja hienosti 
tyttö jo syöttötuolissa istuukin. Lattiallakin istuminen onnistuu, jos 
on vähän tyynyjä tukemassa. Ostin H&M:ltä tytölle hiuspannan, 
mutta jotenkin se ei vain ollut tytön näköinen. Siinä oli siis alunperin 
sellainen puolipallohörhelökoriste. Otin koristeen pois ja virkkasin 
tilalle valkoisen kukkasen. Paljon enemmän meidän neidin näköinen. :)


Nyt täytyy mennä nopeasti jatkamaan seuraavaa käsityöprojektia, kun 
lapset nukkuvat vielä päiväunia. Tällä kertaa kudon jotakin itselleni. :)


Syksyistä lauantai-iltaa!

12 kommenttia:

  1. Voin vaan ihailla noita sun tekemiäs käsitöitä! Ihania :) Itse aloitin myös tekemään pojalle sukkia ja niitähän olen viimeksi tehnyt reilu kymmenen vuotta sitten yläasteella :D Täytyy kyllä sanoa, että onneksi on oma mummu apuna, koska ei muuten olisi hermot riittäneet ;)
    Ja ihana neiti teillä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos V! Kiva, kun uskalsit ryhtyä kutomispuuhaan pitkän tauon jälkeen! Varmasti rupeaa sujumaan, kun vain jatkaa harjoittelua :)

      Poista
  2. Suloinen neiti E äidin virkkaama kukkanen päässä <3
    Tosi kauniit sukat olet tekaissut, ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Nämä pienet ja nopeat käsityöt ovat nyt hyviä, kun valmista tulee, vaikkei aikaa niiden tekemiseen niin paljon olekaan :)

      Poista
  3. Ihana panta ja suloiset pikku villasukat <3

    VastaaPoista
  4. Tuollaiset minikoon "oikeat villasukat" ovat vauvalla todella suloiset. Meidänkin 4-viikkoinen sai sellaiset lahjaksi ja nehän on vauvelilla jatkuvasti jalassa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä tyytyväinen noihin sukkiin! Onneksi en löytänytkään mitään "parempaa" ohjetta :)

      Poista
  5. Ihanat sukat ja suloinen tyttö!

    VastaaPoista
  6. Ihana räpsyripsi! Ei voi myöskään kuin ihailla toisten taitoa ja viitseliäisyyttä käsitöiden suhteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tytöllä on kyllä ihan kiitettävän tummat ja tuuheat ripset :)

      Poista

Kiitos! Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...