maanantai 23. kesäkuuta 2014

Vanhat tuolit ulkosalla

 Vietimme koko juhannuksen ajan tuttuun tapaan Keuruulla 
Juhannuskonferenssissa. Kylmät säät veivät kieltämättä
vähän juhannustunnelmaa, mutta kylmästähän onneksi selviää 
pukeutumalla hyvin! Kiitollinen saa olla, että muutamaa pientä 
pisaraa lukuunottamatta säästyimme lähes kokonaan sateilta. 

Ostimme pari vuotta sitten vanhoja Jugend-tuoleja, jotka odottavat
toisessa mummulassa maalin poistoa ja uutta maalia. Tuoleista 
seitsemän on valkoisia ja niiden alta pilkistää tummanvihreää 
väriä. Loput kuusi ovat vaalean mintunvihreitä. Tuolit ovat aivan 
saman mallisia, mutta valkoiset ovat ehkä sentin korkeampia ja 
muutenkin hitusen suurempia. Tykkään niistä kovasti ja ne ovat 
mielestäni hyvin kauniin mallisia, vaikkakin kovin yksinkertaisia.


  Olen ruvennut tykkäämään myös tuosta mintunvihreästä väristä, 
kun olen juuri nyt kovin ihastunut kaikkiin pastellisävyihin. Tarkoitus 
on kuitenkin maalata kaikki tuolit jossakin vaiheessa harmaaseen 
taittuvalla valkoisella pellavaöljymaalilla. Nuo valkoiset tuolit ovatkin 
aikalailla sitä sävyä, jota haemme. Luultavasti tuolit saavat kelvata 
aluksi tuollaisinaan uuteen kotiin, koska emme ehdi poistella maaleja 
ja maalata niitä uudelleen vielä hetkeen.

  
 
Kaksi parhaassa kunnossa ollutta valkoista tuolia olen jo aiemmin tuonut
kotiimme ja nyt toin vielä kaksi lisää. Ovathan nuo reippaasti painavampia
kuin nykyajan tuolit, mutta ovat tosi tukevia ja hyvässä kunnossa. Uskon, että 
nämä vanhat tuolit ovat käytössä vallan hyviä ja kestäviä. Tuolit tulevat siis
uudessa kodissamme ruokapöydän ympärille. Vanha kahdeksanhengen
ruokapöytä on vielä löytymättä. Jos sopivaa pöytää ei löydy, niin mies tekee
itse vanhantyylisen pöydän, jonka kanteen käyttää leveitä lattialankkuja.


Anopin kauniisti kukkiva lumipalloheisikin pääsi kuviin mukaan. :)


Toivotaan lämpeneviä kesäkelejä! 


6 kommenttia:

  1. Hyvännäköiset tuolit! Joo, lämpöä ja aurinkoa tässä odotellaan... Täällä sataa kaatamalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Nyt on sentään jo vähän lämpöisempää ja täällä jopa aurinkokin paistaa. :)

      Poista
  2. Sattuipa hauskasti! Meillä olisi itse asiassa aivan sama projekti edessä, nimittäin ruokapöydän ympärillä olevien vanhojen tuolien maalinpoisto ja maalaaminen. Ovat tähän asti kelvanneet sellaisenaan, kun emme ole ehtineet niitä työstämään. Meillä on nyt pöytänä vanha pirtinpöytä, joka on liian pieni ja ollaankin jo suunniteltu, että tehdään itse uusi ruokapöytä myöskin vanhoista lattialankuista. Vielä kun olisi aikaa tehdä se unelmien ruokapöytä.. :) Kauniita nuo tuolit! Hyvin perinteisen näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne! Sehän se noissa vanhoissa huonekaluissa onkin, kun kaipaavat lähes aina jonkinlaista kunnostusta ja aikaa ei tahdo olla. Helpompihan se olisi mennä huonekalukauppaan ja ostaa sieltä, niin olisivat heti käyttökunnossa. Mutta kyllä nuo vanhat huonekalut ovat vain niin kauniita ja vetävät puoleensa! :)

      Poista
  3. Kauniit tuolit ja niin tunnelmalliset tuollaisinaankin. Pellavaöljymaali tarttuu melkein mihin pintaan vaan, niin eikö kannattaisi kokeilla yhteen tuoliin niin, että hioisi vanhasta maalista vaan pinnan rikki ja testaisi kuinka pysyy? Jos onnistuisi, niin säästyisi maalinpoiston vaiva. Vanhoissa huonekaluissa on mun mielestä vaan kiva, jos eri värien kerrostumat löytyvät niin halutessa uudelleen ja tulevat pintamaalin kuluessa sieltä vähän esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin varmasti kannattaakin tehdä. Eipä se maalin poistaminen mitään lempi puuhaa ole :)

      Poista

Kiitos! Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...