sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Roosaa kennolaattaa ja muita raksakuulumisia

Kyllä siellä talollakin koko ajan jotakin tapahtuu, vaikka täällä blogissa ei ole taas vähään aikaan raksajuttuja ollutkaan. Ajattelin ensin, että näytän kylpyhuoneesta kuvia vasta, kun seinätkin on laatoitettu, mutta miksipä en laittaisi jo muutamaa kuvaa valmiista lattiasta. Saumaukset tosin vielä puuttuvat.

Pari kuukautta sitten kyselin postauksessa vinkkejä kylpyhuoneen laattoihin. Kovin moni kommentoija ei liputtanut roosan laatan puolesta. Moni olisi laittanut valkoista ja harmaata laattaa. Me halusimme kuitenkin jotakin väriä huoneeseen. Alunperinhän ajattelimme, että laitamme lattiaan sekä valkoista että roosaa kennolaattaa. Yleisön mielipidettä uhmaten päädyimme laatoittamaan koko lattian roosalla. :D Keskellä on nyt siis Pukkilan roosaa kennolaattaa ja reunoja kiertää yksi kierros saman väristä 15x15 laattaa.


 Mies vähän tuskaili noiden kuusikulmaisten laattojen laatoittamisen kanssa, mutta hyvinhän ne näyttävät istuvan. Olen kyllä iloinen, että emme lähteneet sekoittamaan valkoista laattaa roosan kanssa. Seinille tulee kuin listaksi yksi kerros tuota samaa 15x15 roosaa laattaa ja sen jälkeen tiililadonnalla 15x15 valkoista laattaa ylös saakka. 



Ennen kylpyhuoneen laattojen saapumista mies ehti laitella muutamaan väliseinään helmipaneelia. Kuvassa WC:n ovi ja eteisen paneeliseinää.


Joskus harvoin käy niin hyvin, että vanhoja rakennustarvikkeita ja huonekaluja ei tarvitse edes etsiä, vaan ne löytävät meidät! Mies sai puhelinsoiton mieheltä, jolta olimme ostaneet aiemmin kuistin sisäpariovet (niitä en ole tainnut tänne vielä kuvatakaan). Hänellä oli myynnissä nelipeilinen kapea komeron ovi ja hän kysyi, olisiko meillä sellaiselle tarvetta. Tokihan meillä on! Ovi on juuri sopiva keittiöön skafferin oveksi ja sopii todella hyvin muihin vanhoihin sisäoviimme. :)


Pian raksahommat jäävätkin pienelle joululomalle, mutta heti pyhien jälkeen hommat jatkuvat!


Rauhallista neljättä adventtia!

16 kommenttia:

  1. Näyttää tosi hyvältä :) Kyllä sitä usein vaan kannattaa tehdä juuri niin, mikä itsestä tuntuu parhaalta. Roosat laatat tuo kivasti väriä ja persoonallisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija! Ollaan kyllä ihan ihastuneita tuohon roosaan. Onneksi oltiin rohkeita, eikä tyydytty siihen tavanomaiseen valkoiseen tai harmaaseen. :)

      Poista
  2. Tietysti oman maun mukaan pitää tehdä! :) Tosi kivalta näyttää, vaikka minä taisin olla juurikin harmqan tai valkoisen kannalla.. :) Nuo vanhat peilliovet on niin kauniita. Tosi hyvä tuuri teillä kävi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa! Kyllä tosiaan kannattaa valinta tehdä niiden omien mieltymysten mukaan, vaikka muut olisivat eri mieltä, niin laattojen valinnassa kuin monessa muussakin asiassa. :) Ihmeesti on tosiaan löydetty noita vanhoja peiliovia monesta eri paikasta ja kaikki sopivat passelisti yhteen. :)

      Poista
  3. Todella hyvin tehty lattia! Wau! Ja kaunis kuin karkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Karkki kuvaa kyllä hyvin tuota ihanaa roosaa lattiaa! :) Ja lattia on kyllä hyvin tehty! Tosi tasaista jälkeä, vaikka mies on nyt ensi kertaa ollut laatoitushommissa. :)

      Poista
  4. Ihana tuo vanha ovi :) Valmiista kylppäristä olisi kiva nähdä kuvia sitten kun aikanaan valmistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovi on tosi kaunis, niin kuin vanhat ovet yleensä ovat! :) Valmiista kylpyhuoneesta tulee varmasti kuvia sitten myöhemmin. :)

      Poista
  5. Ihana tulee teidän talosta.Siistiä jälkeä, 10p rakentajalle :) Hyvää joulua koko perheelle. Aila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aila! On tuo meidän raksamies kyllä aikamoinen, kun noin vain tekee laatoitukset ja kaikki muut, vaikkei ole juuri aiempaa kokemusta rakentamisesta. :)

      Poista
  6. Tosi hieno lattia ja juuri paras kun pelkkää roosaa niin pysyy yhtenäisenä ja selkeänä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä minäkin olen täällä huokaillut helpotuksesta, että tajusimme jättää tuon valkoisen laatan lattiasta pois. Paljon selkeämpi ilme nyt! :)

      Poista
  7. 99% varmaan laittaisi harmaata ja valkoista, se kun on nyt pop. Hyvä kun teette omannäköisen, kaunis on! T. Asta

    VastaaPoista
  8. Vieläkö satut muistamaan, että minkä väristä saumalaastia käytitte? Meillä on tulossa kylppärin lattiaan vanha roosa, mutta hirveän vaikeaa valita saumalaastia! Että ottaisiko ihan valkoisen vai jonkun joka sulautuisi laattaa (mutta minkä?!) vai jonkun muun rajaavan värin :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Käytimme Weberin saumauslaastia, väri harmaa. Laitan tähän linkin uuden blogini postaukseen (tämä vanha blogi ei enää päivity), josta näet lähes valmiin kylpyhuoneen ja tuon saumauslaastin värin. :) http://taloahonlaidalla.blogspot.fi/2016/09/valko-roosa-pesuhuone.html

      Poista

Kiitos! Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...