torstai 30. kesäkuuta 2016

Kesäisissä tunnelmissa

Lähdimme tänään pikkuveljen kanssa heti aamusta hakemaan yökyläläisiä kotiin mummulasta. Olin katsellut säätiedotuksia ja oletin, että päivä on sateinen, mutta mitä vielä! lillä toki satoi, mutta suurimman osan ajasta oli aurinkoista ja lämmintä. Niinpä pääsimme jälleen uimaan ja nautiskelemaan aurinkoisesta kesäsäästä mummulan kauniissa pihassa.




Äitini oli taas löytänyt useamman minun vanhan mekkoni, jotka ovat nyt juuri sopivia meidän 3-vuotiaalle tyttöselle. Ainakin kolme tätieni virkkaamaa mekkoa on siis tänä kesänä käytössä, kaikki aikoinaan minulle tai siskoilleni virkattuja. Mekot menevät takuuvarmasti säästöön myös tuleville sukupolville.nään tytöllä oli päällään vaaleanpunainen ihanuus. <3 Mekon yläosa on virkattu ja alaosa kudottu.

  


Lasten nukutuksetkin sujuivat tänään kuin itsestään, sillä lähdimme ajelemaan kotia kohti vähän ennen nukkumaanmenoaikaa. Tyttö nukahti ensimmäisenä, jo ennen seitsemää, ja pojatkin olivat unessa ennen kuin pääsimme perille. Eipä tarvinnut muuta kuin kantaa kolme suloista nukkuvaa lasta suoraan sänkyihinsä. 


 Tahdon toivottaa kaikki uudet lukijat lämpimästi tervetulleiksi blogiini! Mukava, kun löysitte tänne! :)

 

8 kommenttia:

  1. Ihanan kesäisiä kuvia! Meillä ei ole vielä tänä kesänä selvitty uimaan, nyt pitäisi kyllä saada aikaiseksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Mekään emme ole täältä kotoa käyneet tänä kesänä uimassa, kun mies on aina raksalla, enkä uskalla yksin mennä kolmen lapsen kanssa uimaan. Mummulassa on helpompi, kun on tarpeeksi apukäsiä. Pikkuveli kun on siinä iässä, että juoksisi suoraan laiturilta järveen, jos saisi. :D

      Poista
  2. Minä olen aina kadehtien kuunnellut noita kannetaan nukkuvana sänkyyn-juttuja, sillä meillä ei yksikään neljästä ole ikinä niin sikeästi nukkunut, muuteoin kuin ihan vauvana!!! Ihania kesäkuvia!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Meillä nuo isommat ei huomaa mitään, kun ne siirtää autosta sänkyyn. Nuorimmainen yleensä havahtuu autosta nostettaessa ja hänet täytyy imettää ennen kuin jatkaa uniaan. Näin on ollut noilla isommillakin pienempänä, mutta jos samalla kaavalla mennään, niin pian hänkään ei edes huomaa siirtoa. Ymmärrän kyllä tunteesi, jos teillä ei ole tuo onnistunut!

      Poista
  3. Nuo on just parhaita nuo perintövaatteet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Niin mukava pukea tyttöä samoihin vaatteisiin, joita itsekin on käyttänyt. :) Onneksi äitini on niitä säilönyt kaikki nämä vuodet!

      Poista
  4. Ihana kesäpäivä. Suloisia vaatteita.. <3

    VastaaPoista

Kiitos! Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...