tiistai 19. marraskuuta 2013

Vanhat ovet

Uusia lukijoita on taas tullut hurjan paljon! Tervetuloa jokaiselle! :)

Lauantaina olin pitkästä aikaa miehen kanssa raksalla. Mukava
oli olla apuna ja hyvinhän siinä sai parisuhdettakin samalla 
hoidettua, kun pitkä päivä saatiin jutella työn lomassa. :)

Mutta nyt itse asiaan! Emme valitettavasti voi käyttää purkutalomme 
vanhoja ovia uudessa talossamme, koska ne ovat vain 180-190cm 
korkeita. Mahtaisi miestä ja muita pidempiä henkilöitä ärsyttää ainainen 
kumartelu. Kesällä löysimme onneksi vanhoja parimetrisiä väliovia. 
Kaikenkaikkiaan niitä taitaa olla 13 ja ne ovat kolmesta eri kaupungista. 
Kaikki ovat kuitenkin lähes samanlaisia nelipeilisiä puuovia, osa karmien 
kanssa ja osa ilman. Laskeskelimme, että ovia on juuri riittävästi kaikkiin 
ala- ja yläkerran oviaukkoihin mukaanlukien vaatehuoneet, vessat jne.



Ovet on tarkoitus maalata valkoisiksi pellavaöljymaalilla. 
Kunnostamistahan näissä riittää ihan kiitettävästi. Olemme onneksi 
saaneet apua tädiltäni, joka on entisöintikurssilla ottanut osan ovista 
työn alle. Alla olevasta ovesta on jo vanhat maalit rapsuteltu.
 

Tässäpä vielä muutama erittäin huono kuva kuistin ikkunoista. Ikkunoissa 
on ulkopuolella vielä muovit, joten siksi näyttää vähän sumealta. 
Innolla jo odotan noiden ruutu- ja ristikkoikkunoiden pesemistä. 
Mahtaa olla hieman isompi projekti, kuin tavallisten ikkunoiden pesu, 
mutta eipä voi muuta kuin katsoa peiliin siinä kohdassa, kun alkaa 
ahdistaa. Mutta ovat nuo ikkunat vaan kauniit, ei mahda mitään. :)



Alla olevassa kuvassa hieman näkymää sisältä. Loput Ikkunat 
odottavat edelleen kodinhoitohuoneessa paketeissa, että kaikki
ikkuna-aukot saataisiin tilkittyä ja karapuut laitettua paikoilleen.
Vasemmalla näkyy pellavanauhasäkkejä. Saunan ja kylpyhuoneen 
paikalla on kasa kertaalleen maalattuja vuorilautoja. Myös eteinen, 
keittiö ja ruokasali ovat täynnä kaikenlaista rakennusmateriaalia. 
Eiköhän sisälläkin pikku hiljaa saada jotakin näkyvää aikaiseksi.



Mukavaa tiistaita!


13 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitoksia Saikku! On ne kyllä ihania, ja kun vielä saataisiin ne paikoilleen :)

      Poista
  2. Voi että teille tulee ihanan näköistä <3! Ovet ja ikkunat kyllä kruunaavat tunnelman.
    Tsemppiä eteenpäin :)!

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihanaa, kauniit ikkunat ja hienoa, että teillekin löytyi vanhoja ovia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On nuo vanhat ovet kyllä kauniit ja sopivat varmasti taloomme paremmin kuin hyvin :)

      Poista
  4. On kyllä kauniit ovet ja ikkunat myöskin! Pakko kysyä muuten, että oltiinkohan sunnuntaina sama trubaduuri konserttia kuuntelemassa?! Olevinaan katoin, että miehesi siellä oli.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos V! Juu, oltiin myös konsertissa sunnuntaina! :) Enpä sattunut sinua huomaamaan. Kyllä me vielä joku päivä törmätään ihan kunnolla :)

      Poista
    2. No kyllä sitten oikein katoin! En ollu täysin varma, kun muutaman kerran vaan miehesi oon nähny. Eiköhän me vielä jossain vaiheessa törmätä ;)

      Poista
  5. Ihana tuo kuisti, itsekin haluaisin meille sellaisen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Odotan kyllä jo kovasti ihania hetkiä kuistillamme :)

      Poista
  6. Upeita ovia. Meilläkin kävi niin, että talon vanhat ovet olivat käyttöön aivan liian matalia. Menimme helpomman kautta ja hankimme tarvittavat muutamat väliovet uusina. Vanhoissa olisi kyllä ollut oma viehätyksensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On se kyllä harmi, että monet vanhat ovet eivät mataluutensa takia ole oikein käytännöllisiä tänä päivänä.

      Poista

Kiitos! Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...