tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kesäkukkia

Poikaparka on ollut jo yli kolme viikkoa kipeänä. Kuumetta oli vain parina päivänä, mutta nenä vuotaa ja yskittää aina vaan. Kävimme lääkärissä ja poika sai elämänsä ensimmäisen antibiootti-kuurin hengitystietulehdukseen. Toivottavasti pian paranee, vaikka eipä tuo tauti näytä pojan menoa haittaavan. Mihinkään ihmisten ilmoille ei vain olla kehdattu mennä tuon vuotavan nenän ja yskän takia, joten äitiä ainakin alkaa tämä sosiaalisten kontaktien puute kyllästyttää. Toki on pihalla ja kaupassa käyty, ettei ihan neljän seinän sisällä olla koko aikaa oltu.

Olen jo parin viikon ajan pojan kanssa ulkona ollessani tiiraillut ojanpenkkoja ja etsinyt luonnon kukkia maljakkoon. Tähän saakka olen löytänyt vain voikukkia, minne tahansa olen pääni kääntänyt. Muutama lemmikki on myös näkynyt, mutta haussa oli nimen omaan valkoisia ja vaaleanpunaisia kukkasia. Tänään viimein minua onnisti ja sain haluamani värisen kimpun. Pinkkejä kukkia löysin kokonaista kolme kappaletta, mutta mukavasti ne pilkottavat tuolta valkoisen seasta. On se jännää, miten näin pienet asiat, kuten kaunis, itse poimittu kukkakimppu, tuovat niin iloisen mielen.
 



Poika nukkuu päiväuniaan ja olisi ihana mennä aurinkoon lukemaan tai virkkailemaan, mutta keittiö kutsuu. Keittiön suunnittelu siis. Mies on hoitanut niin paljon paperihommia taloamme varten ja ahkeroinut purkutyömaalla, että pitää minunkin yrittää tehdä oma osuuteni. Menen ulos sitten pojan kanssa iltapäivällä. Poika onneksi tykkää kovasti leikkiä tuossa takapihalla, kun annan hänelle ison vadin vettä ja pienen kastelukannun ja ämpäreitä. Tuloksena on yksi hyvin onnellinen ja hyvin märkä pikkupoika. :D

  Nautitaan kesästä ja lämmöstä!

4 kommenttia:

  1. Ihania kukkia -kärsivällisyytesi niiden etsimisessä palkittiin:) sairastaminen on kyllä niin kurjaa, onneksi jo olette tervehtymässä... Jaksamista rakennus- ja suunnitteluprojekteihin♥

    VastaaPoista
  2. Paranemisia pikkuviikarille! Itse olen myös täällä hitusen etelämpänä ottanut työmatkalta kerran jos toisenkin täytettä maljakkoon. Kaupunki tarjoaa kauniita näkymiä mm. koristeomenapuiden muodossa, joista tunnustan jonkun oksan taittaneeni. Lisäksi ihan pienistä tienvieruskukista saa kivoja juttuja pieniin lasimaljakoihin! Lemmikit on yksi tämän vuoden lemppari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eiköhän täällä kohta olla jo terveitä. On kyllä ihanaa, kun luonnosta saa ilmaiseksi kauneutta kotiin :)

      Poista

Kiitos! Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...