lauantai 4. tammikuuta 2014

Skafferia suunnittelemassa


Joulu ja kaikki punainen on nyt siivottu kotoa pois. Kummasti siihen ehtikin jo 
kyllästyä. Reippaana tyttönä vein kuusen ulos ja tuloksena oli tuhansia neulasia 
sekä kaikki kuusen jalassa ollut vesi tasaisena vanana olohuoneesta eteisen 
kautta ulos asti. Helpointahan oli vetää raskasta kuusta kallellaan, eikä siinä 
tohinassa tullut ensimmäisenä mieleen, että jalassa saattaa vielä olla vettä. 
Mies saakin aika usein päivitellä, kun minulle aina sattuu ja tapahtuu. Vastaan 
joka kerta, että "tekevälle sattuu".  (Tällaiselle tohelolle vain vähän useammin 
kuin monelle muulle.) Onneksi minulla on myös hyvä huumorintaju. :)

Postauksen kaikki kuvat Pinterestistä.

Skafferista eli ruokakomerosta tulin tällä kertaa varsinaisesti kirjoittamaan. 
Skafferista olen haaveillut jo pidemmän aikaa ja se onkin yksi niistä  asioista, 
joita odotan eniten uudessa kodissamme. Se tule keittiömme nurkkaan ja 
mies rakentaa sen helmipaneelista. Skafferi maalataan valkoiseksi. Tästä 
pääset aiempaan keittiösuunnitelmapostaukseeni, josta näet skafferin paikan.



Löysin Pinterestistä joitakin inspiraatiokuvia erilaisista skaffereista. Mikään 
hurjan iso skafferista ei tule, mutta kyllä sinne kai juuri ja juuri mahtuu sisälle 
seisomaan. Skafferin ovi on vielä mietinnässä. Vanhoja oviahan meillä olisi 
vaikka kuinka monta, mutta ne taitavat olla liian leveitä tähän tarkoitukseen. 
Skafferin ovi saisi olla melko siro ja kapea. Yksi vaihtoehto on tehdä myös 
ovi helmipaneelista. Pientä ikkunaa voisi ehkä harkita joko oveen tai oven 
yläpuolelle. Tässä linkki blogiin, jossa myös ovi on tehty helmipaneelista,
ja oven yläpuolella on puolikaaren muotoinen ikkuna.

Tykkään kovasti tämän kuvan tunnelmasta!


Sen lisäksi, että skafferi on minusta tosi kauniin näköinen, yksi 
sen tärkeimmistä tehtävistä on piilottaa mikro, leivänpaahdin 
sekä kahvin- ja vedenkeitin. En halua noita rumiluksia näkysälle. 
Toki ruokakomeroon tulee myös kuivamuonaa ja sen sellaista. 



Ehkäpä laitan jotkut kauniit pitsit skafferin hyllyjen reunaan. Ja jos nyt 
oikein ruvetaan komeroakin sisustamaan, niin varmaan olisi aiheellista 
ripustaa jotkut sievät verhot (pitsireunaiset tietenkin!) yhden hyllyn eteen, 
jotta kodinkoneet saa komerossakin piiloon. Eihän se näkymä komeroon ole 
muuten lähelläkään näiden kuvien kaunista ja harmonista tunnelmaa. Vähän 
suupielet virneessä täällä kyllä kirjoittelen, koska tiedän, että tämän emännän 
köökki tai varsinkaan ruokakomero ei tule ihan joka päivä olemaan tip ja 
top kunnossa. Mutta kukapa on kieltänyt laittamasta skafferin koristukseksi 
vähän pitsiä, vaikkei se muuten olisikaan aina täysin esittelykelpoinen! :)


Mitäpä mieltä te olette skafferista ajatuksena? 
Onko mitään ideoita siihen liittyen? :) 




22 kommenttia:

  1. Vallan ihana ajatus. Pitäisiköhän meillekkin? Miten olisi jos puusepällä tietättäisi oven, mittojen mukaan ja silleen. Jos jotain erikoisempaa hakisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Puusepän tekemästä ovesta tulisi varmasti hieno, mutta se olisi luultavasti myös huomattavasti kalliimpi kuin moni muu vaihtoehto. :)

      Poista
    2. Me on tilailtu puusepältä ovia kun standardi mitat ei käy. Täällä samoissa hinnoissa ainakin. Eroja tietty on eri immeisillä...

      Poista
  2. Kauniita kuvia. Mukava kuulla, että toisillekkin sattuu ja tapahtuu :D Skafferia on meillekkin mietitty tai sitten jotakin kaunista vanhaa nurkkakaappia. Minäkään en tykkää vedenkeittimistä ja muista vempaimista näkösällä, mutta voi olla etten laiskuuttani jaksa niitä aina kaapissa pitää. Skafferin oveksi voisi sopia myös vanha komeron ovi, sellainen peiliovi. Antiq.fi -sivuilta katselin vasta tuollaisia kapeita kokopuisia ovia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Meillä on se onni, että ei miehen kanssa kumpikaan juoda ollenkaan kahvia eikä teetäkään juuri koskaan, joten ei haittaa, vaikka ne ovat kaapissa. Mikroa ja leivänpaahdinta jaksetaan toivon mukaan käyttää sitten tuolla komerossa.
      Tuolta Antiq.fi:stä löytyy kyllä vaikka mitä ihanaa. Sieltä olemme hakeneet meidän tuolit ja kehdonkin. :) Tuommoinen vanha komeron peiliovi olisi kyllä tosi varteenotettava skafferiin. :)

      Poista
  3. meillä oli vanha kunnon ruokakomero kun tähän pirttiin tultiin. pari vuotta se tuossa kerkesi olla ja koko ajan manattiin sen hyödyttömyyttä. ihmeellisesti sinne tunkee sitten kaikki maholliset keittiöön ja keittiön sisutukseen liittyvät piiloon ja sit menee vähän jo se perusasjatus hukkaan..

    meillä otettiin tosiaanki parin vuoden jälkeen se tila käyttöön kylpyhuoneelle kaatamalla seisä ja ummistamalla oviaukko jääkaapille..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hauska lukea myös erilainen mielipide ruokakomeroon liittyen! :) Meillä on heti alunperinkin ajatuksena, että komero on ensisijaisesti säilytyspaikka noille keittiön kodinkoneille, joita emme halua näkyville. Niitä kun ei ole 100 vuotta sitten ollut edes olemassa ja eivät oikein sovi perinteiseen ja vanhan tyyliseen keittiöön. Niin kuin Elinalle kirjoittelinkin, niin esim. veden- ja kahvinkeitintä emme itse edes juuri tarvitse, vaan ovat vieraskäytössä, joten senkin takia ne voivat hyvin olla piilossa. Ja komeroon tulee siis pistorasiat ja laitteita käytetään sitten tarvittaessa siellä. :)

      Poista
  4. Ihania ideakuvia. Minä myös haaveilen skafferista ja keittiön uudistuksesta. Yhtenä iltana paiskas niin hyvän idean päähän, että ihan harmittaa kun meidän keittiö ei vielä periaatteessa remonttia kaipaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kielo! Ymmärrän kyllä, että harmittaa! Ehkäpä jaksat odotella siihen saakka, kun keittiöremontin tarve tulee :)

      Poista
  5. VOI RUOKAKOMERO! MUN UNELMA!!!!! Juurikin sen takia että sinne saisi noi rumat kapistukset piiloon. Nytkin meillä on micro verhon takana mutta kahvinkeitin, leivänpaahdin ym vievät niin tilaa työtasolta. Ihan ehdoton sitten kun seuraavaa asuntoa miettii. Enpä ollut kyllä tullut ajatelleeksi että sen voi rakentaa ulonevaksikin, ajattelin että pitää olla se ihan erillinen vaatekomero tai tila josta sen tekee. Ihania kuvia kyllä, meinaa iskeä ihan kammottava ruokakomerokuume!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että Heidi, pahoitteluni, jos sain sussa pahan kuumeen aikaiseksi! :D Mutta ymmärrän kyllä täysin, ruokakomerot on niin ihania! Ja tosiaan tuo, että sinne saa nuo kamalan näköiset laitteet piiloon. Inhoan sitä, kun työtasot ovat täynnä laitteita ja niiden johtoja...

      Poista
    2. Niin ja toivottavasti saat vielä joskus oman ruokakomeron! Selvästi sun pitäisi sellainen saada! :)

      Poista
  6. Onpa hauska idea! Ja sympatiseeraan tekevän sattumuksille, taitaa olla itsessäni aimo annos koheltajaa perusluonteessa. :)

    VastaaPoista
  7. Voi, miten ihania keittiösuunnitelmia!

    VastaaPoista
  8. Heips Maria! Ihania skafferi-kuvia! Meillä on myös alkanut muhia ajatus ruokakomerosta meidän keittiöön jos ja kun (toivon todella!!) meillä keittiöremontti joskus alkaa... :)
    Paikka sille olisi jo selvä ja niin mielessäni sen jo myös meillä näkisin, näistä kuvista sai vaan taas lisäpuhtia.
    Voi, siitä tulee teille niin ihana, pitsejä reunoissa yms <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Toivottavasti teidänkin keittiöremontti tulee pian mahdolliseksi! :)

      Poista
  9. Skafferi kuvat ovat tosi herkkuja...muistan,kun lapsuuskodissani oli ruokakomero...se oli tehty yläkertaan menevien rappujen alle ja siellä oli aina sellainen mystinen tunnelma,kun eihan se ollut vaaleaksi maalattu,vaan tummuneet paneeliseinät...itsekin haaveilen skafferista,mut mihin...siinäpä pulma:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos PikkuBertta! Skafferista näyttää aika moni haaveilevan! Nuo kuvat ovat kyllä niin ihania! :)

      Poista
  10. Olipas hyvä, että eksyin blogiisi :) Hienosti olit kerännyt skafferikuvia! Omalle miehelle kun ei voi suu-sanallisesti asioita/toivomuksia esittää, havaintokuvat on aina parhaita! Taidanpa omalle rakkaalle näyttää sinun tänne kerää kuvia omaa skafferia varten :) t. Pia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, jos keräämistäni kuvista on apua muillekin! :)

      Poista

Kiitos! Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...