lauantai 8. helmikuuta 2014

Vauvan neuleasu

Olin aiemmin kova kutomaan, mutta viime aikoina on tullut tehtyä 
kaikenlaista virkaten, niin kuin joku on saattanut havaita.  Edelleen 
kuitenkin tykkään kutomisesta enemmän. Se on jotenkin joutuisampaa, 
eikä tarvitse koko ajan tuijottaa työtä. Tällä kertaa vaihtelun 
vuoksi esittelyssä reilu kaksi vuotta sitten kutomani neulepuku.


 Kudoin tuolloin vajaan vuoden ikäiselle pojalleni talveksi neuletakin 
ja -housut. Valitsin tarkoituksella tuollaisen neutraalin värin, että 
käy sitten tulevillekin lapsosille sukupuoleen katsomatta. Lanka 
on muistaakseni Nallea ja ohje löytyy  Garnstudion sivuilta täältä.


 Nyt puku on ollut vuorostaan tytön käytössä. Vaatteiden kannalta on 
ollut kätevää, että lapset ovat syntyneet niin samoihin aikoihin vuodesta, 
vain kuukauden erolla. Poika tosin on ollut tyttöä isokokoisempi, mutta 
hyvinpä tämäkin asu tytölle sopii, kun vähän hihoja ja lahkeita kääntää.


Tytön söpö lakki ja siihen sopivat lapaset ovat H&M:ltä. Meinasin
syksyllä ruveta kutomaan lakkia ja lapasia, mutta totesin, että jos alle 
kymmenellä eurolla saan molemmat kaupasta, niin en kyllä jaksa
nähdä aikaa ja vaivaa niiden kutomiseen. Yhden talven kuitenkin vain
mahtuisivat ja johan se lankakeräkin maksaa useamman euron. 
Valkoiset villasukathan tuohon asukokonaisuuteen ehdottomasti 
tarvittaisiin, mutta täytyy nyt pärjätä noilla vaaleanpunaisilla. ;)

Eksyin keskiviikkona vahingossa Pomp de Luxin sivuille ja huomasin,
että se oli viimeinen päivä tilata syksyn malliston loppuja ale-tuotteita.
Vähiinhän nuo vaatteet olivat käyneet, mutta löysin molemmille lapsille
vielä kivat neuletakit huippu halvalla. On niin mukava tehdä edullisia
vaatelöytöjä! Ja kohtahan se kevään mallistokin jo ilmestyy! :) 


Mukavaa lauantaita!

 

11 kommenttia:

  1. Vauvalla neuleasu on niin söpö. Ja tuo sinun tekemäsi on aivan ihana, yksinkertaisuudessaan kaunis. Meilläkin on kaikki kolme poikaa syntyneet syksyllä, joten oikean vuodenajan vaatetus menee jokaiselle vuoronperään :). Varsin taloudellista ja kätevää ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Vielä kun olisi tosiaan kaikki lapset samaa sukupuolta, niin kuin teillä, niin säästäisi kyllä huimasti. Mutta pakkohan tuolla prinsessalla on sitä vaaleanpunaista sekä pitsiä ja röyhelöä vaatteissa välillä olla, ettei tarvitse pelkissä pojan vanhoissa vaatteissa kulkea. :)

      Poista
  2. Rakastan juuri tuollaisia harmaita neuleasuja, olet kyllä tosi taitava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pömpeli! Ovat nuo kyllä suloisia lasten päällä :)

      Poista
  3. Suloinen neiti! Ja varmasti on lämmin kokonaisuus. Minulla on sinulle blogissani haaste:)
    http://satutalo.blogspot.fi/2014/02/top-5-lista.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiitos myös haasteesta. Olen tosi huono niihin vastailemaan, mutta katsotaan, jos saisin aikaiseksi :)

      Poista
  4. Oiuku kaunis, oot niiin taitava! :) Meidän neidiltä löytyy ihan samanlainen pipo, joskin jo pieni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Saikku! :) Tuo pipo on kyllä niin nätti :)

      Poista
  5. Kerrassaan ihana!!!!!!! Tuo on kyllä ollut varmasti kova töinen mutta niin hieno! Ja miten ihana prinsessa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Oli siinä jonkun verran hommaa, mutta tuohon aikaan poika nukkui yhteensä noin 5 tuntia päiväunia, joten aikaakin oli käsitöille ihan erilailla kuin nyt :)

      Poista

Kiitos! Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...