tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pääsiäistunnelmia


Pääsiäisen pyhät menivät rennossa meiningissä mummuloissa lähisukulaisten 
parissa. Suklaamunia ja muita herkkuja tuli syötyä runsaalla kädellä, ja nyt
täytyykin taas hetkeksi jättää makea vähemmälle. Taitaapa tuohon vappuun 
ja munkkien syöntiin tosin olla vain vajaat pari viikkoa aikaa. ;) Ja voi, 
miten upeilla säillä meitä hemmoteltiinkaan! Aivan ihanan keväinen ja jopa 
kesäinen tunnelma oli, kun pystyi hihaton paita päällä nautiskella auringossa.


Äitini oli järjestänyt pojalle ja meille muille lapsenmielisille upean
pääsiäismunien metsästyksen. Poika lähti etsintään komeasti moottoripyörällä. 


Kanat olivat munineet mummulan pihaan useisiin eri paikkoihin 
ja välillä kanat olivat edelleen hautomispuuhissa. 




Kyllä siinä riitti pienelle pojalle ihmeteltävää, kun kanoja, tipuja
ja munia löytyi joka pensaasta ja kolosta. Runsaan suklaasaldon
lisäksi korien kätköistä löytyi myös tarroja, mämmiä sekä purukumia. :) 




Pikkusisko meinattiin jättää kokonaan paitsi tästä tapahtumasta, 
mutta pitihän sen mummun tuoda hänetkin ulos tepsuttelemaan ja 
ihmettelemään, vaikkei suklaamaistiaisia vielä saanutkaan.



Voitteko uskoa, että en tehnyt mitään käsitöitä koko pääsiäisen aikana!
Minulla ei ollut mitään työtä kesken ja seuraava virkkaus vaatii sen verran
paljon kudekeriä ja muuta rekvisiittaa, etten viitsinyt niitä ottaa mukaan.
 Oli minulla toki mukana muutama lankakerä ja virkkuukoukkuja ja puikkoja, 
mutta eipä niistä oikein mitään järkevää ruvennut syntymään. Illalla lasten 
mentyä nukkumaan on kyllä jo pakko päästä seuraavan työn kimppuun. Jos 
nyt saan lapsia ikinä illalla nukkumaan, kun ovat molemmat nukkuneet
kohta kolme tuntia päiväunia. :D Poika on nykyään taas välillä niin väsynyt,
että hänet on pakko laittaa päiväunille, vaikka oli jo useamman kuukauden 
ilman. Hän saattaa sanoa, että "minua väsyttää sanomattoman paljon". :D
Oppinut yhdestä kirjasta tuon "sanomattoman paljon" -sanonnan. <3

Taidanpa mennä pikkuhiljaa noita lapsosia herättelemään, vaikka
taitavat nuo rytmit olla jo auttamattoman sekaisin.


Paljon auringonpaistetta viikkoosi! 



8 kommenttia:

  1. Meillä on pääsiäismunien piilottelut mummolassa jo perjantaina kun lapset lähtivät loppulomaksi sitten Hollantiin. Se on kyllä hauska juttu. Meillä oli myös alakoulun opettaja-kälyni ohjaama pieni näytelmä pääsiäisen tapahtumista, lapset näyttelivät ihan tohkeissaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat nuo kyllä mukavia elämyksiä lapsille :) Hauskalta kuulostaa myös teidän pääsiäisnäytelmä :)

      Poista
  2. Oli todella mukavaa, että jätit kommentin blogiini, niin löysin myös tänne. Täytyy ehdottomasti jäädä seurailemaan! :)

    VastaaPoista
  3. Meidän kohta 3 v. tytär nukkuu päiväunia enää silloin tällöin. Jos hän nukkuu, annamme hänen nukkua vain tunnin ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niinkin lyhyet päiväunet siirtävät hänen normaalia illan nukkumaanmenoaikaa pari tuntia. Vaikka nämä tunnin päikkärit olisivat jo 12-13.00, hän valvoo helposti illalla kymmeneen. Yleensä tytön yöunen pituus on 11-12 tuntia ja silloin hän on saman verran hereillä ja pärjää ilman päikkäreitä. Jos yöunet jäävät 10 tuntiin, hän tarvii päikkärit ja se on silloin se tunti. Oon kade niille vanhemmille, joiden 3v. lapset nukkuvat 2-3 tunnin päikkärit ja silti heidät saadaan illalla nukkumaan klo 21. Meidän tytär on valvonut joskus puolille yöhön, kun on saanut nukkua päivällä 2 tuntia tai nukkuminen on mennyt myöhälle iltapäivään esim. 14-15. Parhaiten toimii, että tytär on hereillä 8-20 ja nukkuu yöunta 20-8. Mutta lapset ovat niin erilaisia, että jokaisen on löydettävä omat toimivat käytännöt. Mukavaa alkavaa uutta viikkoa ja toivottavasti teidän normaali rytmi on jo palautunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :) Meillä on ihan sama homma, että vaikka antaisi nukkua vain tunnin päikkärit klo 12-13, niin poika on ensinnäkin tosi kiukkuinen pitkän aikaa, kun herätettiin kesken unien ja illalla ei uni tule ennen kuin kymmeneltä. Ja poika nukkuisi noita päiväunia tosiaan vaikka kuinka kauan, jos ei herättäisi. Tuona postauspäivänä hän nukahti klo 13 ja herätin hänet viimein 16.30. :D Kun poika vielä nukkui säännöllisesti päivittäin päiväunet, niin annoinkin hänen nukkua niin pitkään kuin halusi ja hän meni sitten vasta meidän kanssa yhtäaikaa nukkumaan kymmenen jälkeen. Meillä myös parhaiten sujuu, kun poika nukkuu klo 19.30/20-7.30/08. Silloin hän jaksaa päivän ilman unia ja nukahtaa illalla hetkessä. Nyt on ollut taas aika hyvin tuo rytmi :)

      Poista
    2. Kuulostaa kaikki niin tutulta, mitä kirjoitit! Tämä siirtymävaihe päikkäreistä pois on vähän tällaista ongelmallista, mutta nyt tyttö jaksaa jo hyvin päivän ilman päikkäreitä, jos tosiaan saa nukkua pitkän yön. Ja me tykätään miehen kans, että illasta saadaan lapset aikaisin nukkumaan ja saadaan hetken nauttia hiljaisuudesta. Päivällä saan pienen tauon, kun vauva nukkuu päikkäreitä pihalla ja laitan tytön katsomaan tunniksi lastenohjelmia. Vauva nukkuu ulkona noin 3 tuntia, mutta koko ajaksi ei viitsi tyttöä laittaa ohjelmien ääreen :D

      Poista
    3. Minulle oli aluksi tosi vaikea luopua pojan päiväunista, kun olin tottunut saamaan monta tuntia omaa käsityöaikaa päivällä, kun lapset nukkuivat yhtä aikaa. Nyt kuitenkin lapset nukahtavat tosiaan melko säännöllisesti kahdeksan maissa tai jopa ennen, niin saan oman aikani sitten illalla, kun mieskin tulee vasta 21-22 raksalta. Sen jälkeen on sitten hetki kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa. Sitä ei ollut yhtään silloin, kun poika vielä nukkui päiväunet ja tosiaan mentiin kaikki yhtäaikaa nukkumaan. Että parempi kyllä senkin takia tämä nykyinen järjestely :)

      Poista

Kiitos! Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...