Virkattuja kasviksia ja muita herkkuja

Sain lopputalvesta mukavan yhteistyötarjouksen ja sen puitteissa täällä on virkkuukoukku sauhunnut koko kevään. Yhteistyöstä kerron lisää kesemmällä, mutta nyt voin jo paljastaa, mitä koukulla syntyi. 

Omille lapsilleni olen tehnyt jo kaikenmoisia leikkiherkkuja (löydät ne "virkatut herkut" -tunnisteesta oikealta sivupalkista), mutta nyt sain hyvän syyn virkata niitä lisää. Virkkasin jälleen vanhoja tuttuja jäätelötuutteja, donitseja, kuppikakkuja, mansikoita ja porkkanoita. Uusia tuttavuuksia olivat tällä kertaa punajuuret, retiisit, kananmunat, tomaatit ja perunat. 

 Retiisin, perunan ja tomaatin ohje löytyy täältä ja punajuuren täältä. Ohjeista saa kivasti osviittaa, mutta yleensä lanka ja koukku eivät ole aivan ohjeen mukaisia, joten joutuu vähän soveltamaan. Kaikenmoiset kasvikset ovatkin siitä mukavaa virkattavaa, että niiden ei tarvitse olla keskenään aivan samanlaisia, koska hedelmiä, marjoja ja vihanneksia on erikokoisia ja näköisiä. Sopii hyvin tällaiselle suurpiirteisemmällekin henkilölle.

Olisi mukava virkata näitä suloisia kasviksia lisää meille kotiinkin, mutta muutamaa retiisiä ja perunaa lukuunottamatta en jostakin syystä jaksanut enempää. :D Ehkäpä intoa taas riittää pienen tauon jälkeen. Nyt minun ei kyllä pitäisikään aloittaa mitään uutta käsityötä, sillä kaikki lasten- ja kodinhoidolta liikenevä aika pitäisi käyttää muuttosuunnitelmiin ja pakkailuun. :)


Lepppoisaa lauantai-iltaa!
 

Pikku äiti

Meidän kolmevuotias tyttö on kova hoitamaan nukkevauvaa. Hän työntää vauvaa nukenvaunuissa, syöttää ja peittelee nukkumaan. Minun on pitänyt viimeisen puolen vuoden ajan ommella nukelle uusi peitto ja vähän vaatteita, mutta en vain ole saanut aikaiseksi ottaa ompelukonetta esiin. Tämä tuntuu olevan ainainen ongelma, vaikka tällä kertaa olin jopa leikannut tilkutkin valmiiksi ja laittanut ne nuppineuloilla kiinni toisiinsa. :D Eipä siinä sitten kauaa mennytkään, kun peitto ja tyyny olivat valmiit, ja tyttö otti ne samantien leikkeihin mukaan. Kankaat ovat iki-ihanaa Tildaa. Pojan omalle nukelle olen tehnyt joskus vastaavan tilkkupeiton mintunvihreästä kankaasta.

Olen jemmannut kaapin kätköihin tytön pieneksi jääneitä vaatteita, joihin on tullut joko isompi reikä tai pinttynyt tahra. Niitä en ole viitsinut kirpparille viedä ja niistä on näppärä ommella nukeille tai barbeille vaatteita. Barbeja tytöllä ei vielä olekaan (minun vanhat barbini odottavat kyllä jo mummulassa uutta leikkijää), mutta Kukka-vauva sai nyt uudet housut ja topin. Nämä tekeleet eivät kyllä kestä minkäänsorttista lähempää tarkastelua. Sen verran vähän olen ommellut mitään vaatteita ja minkäänlaista kaavaakaan en käyttänyt. Mutta ainakin vaatteet on helppo pukea nuken päälle, mikä oli tavoitteena, ja kankaat ovat nätit. Joku hamonen ja mekko täytyisi vielä ommella Kukan garderoobiin. :)

Vauvan nukkuessa täytyy pikku äidin vähän reuntoutua ja herkutella. Kehen lie tullut! :D Puisen teesetin tyttö sai joululahjaksi. Tuo mintunvihreä on kyllä niin nätti väri!

Postauksen innoittajana toimi tytön lisäksi mummun tuoma "Pikku äiti"-kirja. Nuo vanhemmat Tammen kultaiset kirjat ovat niin tunnelmallisia ja niissä on kauniit kuvitukset.

 

Olipas hauska tehdän pitkästä aikaa tällainen tyttömäisen pastellinen postaus! :)

 

Vanhoja pyyheliinapeitteitä ja muita löytöjä

Hei taas! Täällä on touhuttu viime päivinä monenmoista. Talolla on käyty vähän väliä katsastamassa, kuinka seinien käsittely edistyy. Seinät ovat minusta tosi hyvän väriset, mutta en meinaa uskaltaa laittaa tänne blogiin kuvia, kun uskon, että monen mielestä seinät ovat ihan kamalan tummat ja pilaavat koko talon. :D Eiköhän niitä kuvia tännekin jossakin vaiheessa ilmesty, kunhan saan niitä otettua. Tällä kertaa kuvailen kuitenkin jotakin ihan muuta. 

 Olimme eilen vanhempieni luona, ja äitini kätköistä löytyi vanhoja pyyheliinapeitteitä, jotka 90-vuotias mummuni on tehnyt aikoinaan. Näitä peitteitä on käytetty ennen vanhaan puisen pyyhenaulakkohyllyn  käsipyyhkeiden suojana. Peitteissä on kuja, josta ne saadaan pujotettua hyllyn tankoon. Mummuni tekemissä peitteissä on kauniit kirjaillut kuviot. Itsellä ei kyllä kärsivällisyys riittäisi kirjontaan, on se sen verran hidasta puuhaa. Peitteissä on käytetty paljon väriä, mutta onneksi olen tässä vuosien saatossa oppinut pitämään väreistä. Olen ajatellut laittaa jonkun liinoista ainakin kodinhoitohuoneen kahden ikkunan väliin tulevalle avohyllylle ja mahdollisesti myös keittiöön ja vessaan. Ne tuovat mukavasti raikkautta ja väriä tummille seinille ja niillä on tietenkin myös tunnearvoa.

  Nettiä tutkittuani sain selville, että alla olevassa liinassa on Lumikki metsän eläinten ympäröimänä. Olisihan sen voinut kyllä itsekin arvata. Nämä ovat kyllä tosi kauniita ja herkkiä töitä.

Isäni vanhasta kotitalosta tein myös upeita löytöjä. Satuin mainitsemaan tädeilleni, että tarvitsisimme räsymattoja taloomme ja kohta olimmekin jo mummulani vintillä penkomassa isoa räsymattokasaa. Sieltä löytyi tosi kauniin sävyisiä pitkiä räsymattoja niin monta metriä, että mattojen etsintä taisi loppua tähän. Monia mattoja oli kaksi samanlaista ja ne olivat tosi pitkiä, niin kuin meillä saa ollakin. Netistä olemme katsoneet, että uudet räsymatot ovat aivan hurjan hintaisia, 60 ja jopa 80 euroa metriltä. Noilla hinnoilla olisi tainnut jäädä matot hankkimatta, enkä ole oikein sopivia vanhoja mattoja kirppareiltakaan löytänyt, ainakaan kivan sävyisiä ja keskenään samanlaisia. Olisihan sitä aina voinut itsekin matot kutoa, mutta nytpä ei tarvitse siihenkään hommaan ryhtyä. Enkä olisi takuulla uskaltanut käyttää yhtä reippaasti värejä, jos olisi pitänyt itse valita kuteiden värit. Matot täytyy pestä kesällä ja solmia päät uudelleen sekä tehdä pieniä paikkailuja. Sen jälkeen ne pääsevät kaunistamaan meidän lankkulattioita. Kuvia en vielä matoista ottanut, mutta niitä näette varmasti myöhemmin. Tästä pääset postaukseen, jossa pohdin mattoasioita pari vuotta sitten. Kummasti ne mieltymykset muuttuvat kahdessa vuodessa. Kukapa olisi silloin uskonut, että meidän mattoihimme tulee muitakin värejä, kuin valkoista, harmaata ja vaaleanpunaista. ;)

Helmililjoja

Lauantaina oli Pohjalaisen rakennusperintö ry:n kevätkokous meidän tulevalla asuinkylällä, ja sen yhteydessä saimme väkeä tutustumaan meidän pohjalaistaloomme. Tervehdykseksi sain suloisia helmililjoja, jotka tuovat kotiin ihanan keväisen tuoksun. Laitoin kukat vanhoihin Karhulan lasitölkkeihin. 

Sain jokin aika sitten mukavan yhteistyötarjouksen, ja siihen liittyen olen taas virkkaillut monenmoisia leikkiruokia ja -herkkuja. Näin pääsiäisen alla oli hauska virkata teemaan sopivasti kananmunia. Tästä yhteistyöprojektista kerron lisää myöhemmin.

 

Yhtenä aamuna lapset innostuivat askartelemaan pääsiäiskortteja sukulaisille. Niistä tulikin aika hienoja!

Aurinkoista pääsiäisviikkoa!

 

Neulepanta tytölle

Viime aikoina käsitöiden tekeminen on ollut vähän laiskanpuoleista. Minulla on aina ollut sama vaiva, että käsityölistalla olisi vaikka mitä ommeltavia juttuja, mutta en vain saa aikaiseksi kaivaa ompelukonetta esiin. Miten se voikaan olla niin vaikeaa? Ongelmahan on juuri se, että ei ole tilaa pitää ompelukonetta koko ajan valmiudessa ja on niin ärsyttävää aina kaivaa se kaapin perukoilta esiin ja tunkea taas takaisin sinne. Siksipä kehittelen aina jotakin virkattavaa tai kudottavaa, kun niitä on helpompi jättää kesken ja jatkaa milloin huvittaa.

Uuden kodin yläkerrassa on onneksi sitten "työhuoneen"-nimellä kulkeva huone, johon aion järjestää itselleni ompelupöydän ja sopivan lipaston tai kaapin kankaille ja muille käsityötarvikkeille. Mies tuokoon samaan huoneeseen sitten omat tietokoneensa ja laitteensa. Siellä voimme viettää rattoisia iltoja yhdessä lasten mentyä nukkumaan; minä ommellen ja mies koodaten. ;)

 
 

Tällä kertaa kudoin välityönä tytölle samantyylisen neulepannan, kuin itselleni aikaisemmin. Panta sopii mukavasti lyhyille ulkovisiiteille kerhossa tai kaupassa käydessä. Lanka on Novitan Pikku Pirtaa ja siitä olisi tarkoitus kutoa vielä tytölle sukat. Taitaa tosin jäädä ensi syksyyn, koska täksi talveksi on sukkia ihan riittämiin. :)

Näin kevättä odotellessa on vaikea vastustaa ihanan värisiä tulppaanikimppuja kaupassa käydessä. Olen entistä iloisempi siitä, että olen oppinut tykkäämään muistakin väreistä kuin valkoisesta ja vaaleanpunaisesta. Kyllä tuo keltainen tuo vain niin ihanan keväisen piristyksen!

Piristävää loppuviikkoa sinulle!

Ystävänpäivän herkkuja + neulepanta-arvonta

Oikein mukavaa ystävänpäivän iltaa! Mies on nukuttamassa lapsia, jotka olivatkin jo aivan väsyneitä päivän touhuiluista. Kävimme aamulla koko perheen voimin luistelemassa. Jää oli kyllä hyvin muhkurainen ja epätasainen plussakelien jäljiltä, mutta hyvin saimme silti punan poskillemme siellä reippaillessa. Emme ole miehen kanssa luistelleet kertaakaan yhdessä yli kahdeksan vuotisen yhdessäolomme aikana, joten jo oli aikakin! 

Ulkoilun jälkeen ruoka maistui hyvin, ja jälkiruuaksi söimme herkullisia muffinsseja, joita leivoimme jo perjantaina lasten kanssa. Suklaamuffinssien ohjeen löydät blogistani täältä. Vaaleat muffinssit on tehty samalla ohjeella, mutta jätin vain kaakaojauheen pois ja lisäsin hieman vehnäjauhojen määrää. Ruskeaan kuorrutteeseen testasin tällä kertaa uutta Violan suklaan makuista tuorejuustoa, johon sekoitin sokeria ja kermavaahtoa. Aika herkkua oli!

Löysin kätköistäni vielä kerän kaunista Novitan Hile-lankaa ja päätin kutoa siitä itselleni neulepannan, jollaista en ole ikinä ennen omistanutkaan. Jälleen olen vähintään pari vuotta jäljessä muodista, mutta mitäpä pienistä. ;) Pannasta tuli mielestäni aika kiva. Se on juuri sopiva päähine pikkupakkasille. Samasta langasta kutomani pipo kun on aika kuuma ja sopii paremmin kovemmille pakkaskeleille.

Panta on paljon mukavampi esitellä käytössä, joten uskaltauduin taas ulos mukavuusvyöhykkeeltäni. Naamani on täällä blogissa esillä siis jo toistamiseen kuukauden sisällä. Täytyy katsoa, ettei tule tavaksi! Niin ja pakko mainita, että hiuksissani olevat valkoiset pisteet ovat sitten lumihiutaleita, eikä hilsettä! :D

Neulepanta oli niin mukava ja nopsa kudottava, että tein vielä toisen samanlaisen. Pistetäänpäs siis näin ystävänpäivän kunniaksi pystyyn arvonta, jossa joku teistä ihanista lukijoista voittaa itselleen vaaleanpunaisen neulepannan. Arvonta tapahtuu kahden viikon päästä eli 28.2.

Saat yhden arvan kommentoimalla tähän postaukseen. Toisen arvan saat kirjautumalla oikealla sivupalkissa blogini lukijaksi tai olemalla jo lukijani. Vielä yhden lisäarvan saat linkittämällä arvonnan omaan blogiisi. Linkittäessäsi voit käyttää alinta kuvaa.

Oikein paljon onnea arvontaan ystäväiseni!

Lahjat peittyi kääröihin...

Pojan kerho jäi joululomalle, ja veimme kerhotädeillä pienet paketit kiitokseksi kuluneesta syksystä. Tänä vuonna pakettien sisältö oli erityisen helppo päättää, sillä virkkasin viime joulun alla ontelokuteesta niin paljon pannunalusia, että niitä on vielä iso kasa jäljellä. Poika vaihtoi syksyllä uuteen kerhoon ja täditkin ovat uudet, joten lahjat voivat olla samat, kuin viime vuonna. Poika taiteili tädeille kauniit kortit joulusabluunalla. Aiemmin virkkaamiani pannunalusia ja linkin ohjeeseen löydät täältä.

Pari muutakin lahjaa olemme lasten kanssa paketoineet. Serkkutytön ja -pojan lahjat käärittiin Ikean nättiin kaksipuoliseen paperiin. Tytölle punainen puoli ja pojalle ruskea. Laitoin pakettien koristeeksi vielä virkkaamani piparkakkukoristeen. Näissä piparkakuissa on yksi pylväskerros vähemmän kuin virkkaamissani leikkiherkkupipareissa. Lankana on Novitan Miami, joka on aikalailla saman paksuista kuin Seitsemän veljestä -lanka.

Minulta pyydettiin ohjetta noihin pipareihin, mutta en valitettavasti millään ehdi ja jaksa sellaista ruveta väsäämään. Se ei kävisi ihan käden käänteessä, sillä näissä tekemissäni pipareissa silmukat eivät mene aina tasan, varsinkaan noissa kaarissa. Pelkissä pylväskerroksissakin pylväitä on välillä eri määrä, joten minulta menisi ainakin pari iltaa, jotta saisin virkattua "tasasilmukkaisen" yksilön, jonka mukaan ohjeen voisin tehdä. Muuten ohjeesta voisi tulla melko veikeä, kun käskisin lisäilemään silmukan sinne ja toisen tänne aina toistojen välissä. :D Mutta jos on yhtään virkannut, niin näistä ja linkittämäni aiemman postauksen kuvista mallia katsomalla saa varmasti virkattua aika hyvät piparit. :)

Enää viikko jouluun! :)

Virkattuja pipareita

 Tänään koitti lapsilla ilon päivä, kun he saivat avata ensimmäinen luukun joulukalenterista. Sieltä paljastui virkkaamiani piparkakkuja. En käsitä, miten en ole aiemmin tajunnut virkata pipareita muiden virkattujen herkkujen joukkoon. Niitä on nopea tehdä ja ovat aika kivan näköisiä. Malli on omasta päästä. Osassa on kuusi ja osassa kahdeksan "sakaraa".

Kysyin pojalta, että ovatkohan tontut itse virkanneet piparit ja tuoneet sitten kalenteriin. Poika totesi minulle, että "ei tontut osaa vilkata. Ehkä sää oot vilkannut ne, kun sää oot niin hyvä vilkkaamaan." :D Hauska saada lapsilta positiivista palautetta. Pojalla on muutenkin aika hyvin hallussa tuo käsityösananasto. Erottaa aika usein, että onko jokin asia ommeltu, kudottu vai virkattu. :)

 Kolme vuotta sitten tekemäni joulukalenteri on ollut meillä omalla paikallaan klafikaapin edessä jo monta viikkoa. Kalenterin taskuihin mahtuu kivasti pientä tavaraa. Välillä tontut tuovat vähän isompia yllätyksiä ja silloin he laittavat taskuun paperille vihjeen, jossa kerrotaan, mihin yllätys on piilotettu. 

Meidän lapset tuppaavat heräämään normaalistikin aamuisin aivan liian aikaisin, kun on niin kiire leikkimään. Joulukalenteri tuskin tuo asiaan minkäänlaista parannusta. :D
 

Ihanaa joulukuun alkua!

Pupuliini ja kommelluksia kerrakseen

Perhekerhossa oli tällä viikolla naamiaiset ja nyyttärit. Tytöllä on Libero-koodeilla saatu norsupuku, joka mahtuu vielä hyvin päälle, mutta halusin hänelle jotakin edes vähän tyttömäisempää päällepantavaa naamiaisiin. Tytölle norsupuku olisi kyllä kelvannut vallan mainiosti. Turhamaisuuteni kostautuikin monella tapaa, niin kuin tulet pian kuulemaan. :D

 Halusin tehdä jonkin melko simppelin asun, johon löytyisi kaikki tarvikkeet valmiiksi kotoa. Päätin tehdä tytölle virkkaamalla pupun korvat, jotka kiinnittäisin vanhaan pantaani. Aloin virkata pupunkorvia hyvissä ajoin, reilu viikko ennen naamiaisia. Työ ei kuitenkaan oikein edistynyt ja kerhoa edeltävänä iltana totesin, että toinen kaksipuoleinen korva on valmis, mutta vielä pitäisi virkata toinen korva ja päällystää panta virkaten.

Kaikki kolme lasta onneksi nukahtivat aikaisin, joten aloin iltakahdeksan jälkeen virkata työtä valmiiksi olettaen, että muutamassa tunnissa hieno luomus olisi valmis. Mutta kappas vain, kaikki ei sujunutkaan ihan suunnitelmieni mukaan. Virkkuukoukku painoi kovasti sormea, lanka oli ohutta, vaikeasti virkattavaa ja kovaa ja korvien sisälle pujottelemani ohuet rautalangat eivät meinanneet asettua toivomallani tavalla paikoilleen. Korvien ompeleminen pantaan se vasta ärsyttävää hommaa olikin, kun tajusin, etteivät korvat meinaa hienoista rautalankavirityksistäni huolimatta pysyä pystyssä. 

Miehen tultua kotiin taisin tirauttaa pari kyyneltäkin, kun kello oli jo niin paljon ja väsytti kovasti, eikä työ ollut vielä lähimainkaan valmis. Vielä puoli kolmelta yöllä virkkasin pannan päällystä keittiössä, kun poika käveli leluautonsa kanssa olohuoneeseen ja meinasi ruveta leikkimään. Voitte uskoa, että oli hankala saada hänet uskomaan, että on yö, kun kerran äitikin oli jalkeilla ja virkkailutouhuissa. Jotakin järkeä minullakin taisi kuitenkin vielä olla päässä, kun tajusin itsekin mennä tuossa vaiheessa sänkyyn. Aamulla heräsin sen verran aikaisin, että sain pupun korvat valmiiksi. Tunti taisi siinäkin vielä mennä. Muutaman tunnin nukkuneena ymmärsin kuitenkin jättää häntätupsun kokonaan tekemättä, vaikka sellainen oli toki tarkoitus tehdä.

Naamisiaista myöhästyimme "vain" puoli tuntia, kun pitihän minun ottaa vielä muutama kuva tytöstä ennen lähtöä. Tyttö olikin otettu pannastaan, mutta keskittyi kuvia otettaessa piilottelemaan lelupupujaan hameenhelmojensa alle. :)

Perhekerhossa pääsimme heti herkkupöytään, sillä naamiaisten lisäksi oli myös nyyttärit. Herkuttelun jälkeen puputyttö ja palomiespukuun sonnustautunut poika menivät leikkimään ja minä ja vauva jäimme rupattelemaan muiden äitien kanssa. Hetken päästä menin katsomaan, mitä lapsille kuuluu ja en tiedä, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Tyttö piteli korvapantaa kädessään ja tilannetta tutkittuani huomasin muovipannan olevan neljästä kohdasta poikki! Ja naamiaisissa olimme olleet siihen mennessä noin 15 minuuttia. Tuossa vaiheessa oli vertaistuki tarpeen ja sainkin sitä muutamalta ihanalta äidiltä. Löysimme tästä traagisesta tapahtumasta huumorilla jopa muutaman hyvän puolen. Onneksi ehdin sentään ottaa tytöstä pupunkorvineen kuvia ennen kerhoa (meinasin ensin ottaa kuvat vasta kerhon jälkeen, kun olimme muutenkin jo myöhässä) ja onneksi panta katkesi "vasta" 15 minuuttia kerhossa olon jälkeen eikä jo kotona tai automatkalla. :D Mietin tilannetta, että virkkasin pantaa yötä myöten itku kurkussa ja panta olisi hajonnut jo kotona. Siinä vaiheessa minulta olisi varmasti loppunut huumorintaju, olisin antanut lapsille (ja varsinkin itselleni) lohdukkeeksi jäätelöä ja olisimme jääneet kotiin. 

Korvapanta on kaikesta huolimatta hyvin sievä, joten täytyyhän siitä saada vielä käyttökelpoinen. Kehittelimmekin äitiystävien kanssa useamman vaihtoehdon, miten panta saadaan vielä käyttökuntoon. Rikkinäisen muovipannan saa helposti pois purkamalla muutaman käsin ommellun piston pannan toisesta päästä. Yksi vaihtoehto on tietenkin ostaa kymmenen vastaavaa muovipantaa ja laittaa aina uusi tilalle, kun panta taas katkeaa. :D Ehkä valitsen kuitenkin jonkun kestävämmän ratkaisun ja yhdistän esimerkiksi virkatun osuuden päät sopivan pituisella valkoisella kuminauhalla, jolloin panta pysyy varmasti hyvin päässä eikä ole vaaraa katkeamisesta. 

Sain kyllä tästä koko episodista aikamoisen opetuksen! Enää en ainakaan jätä asioita ihan noin viime tippaan (sen kun näkisi! :D), jos on kerran mahdollisuus tehdä jokin asia valmiiksi jo aiemmin. Ja ehkäpä mietin vähän tarkemmin, mitä kaikkea pienen lapsen käsiin voi antaa. Nyt kun asiaa ajattelee, niin todennäköisyys rikkoutuneelle muovipannalle 2,5-vuotiaan käsissä oli aikalailla 100%. :D Järki ei vain aina äidin päätä pakota, kun saa jonkun hienon käsityöidean. Ja eihän tuossa ideassa sinäänsä mitään vikaa ollutkaan, ainoastaan se muovipanta oli ajatuksena tuhoon tuomittu. Nyt kun asiaa ajattelee, niin olisihan se norsupukukin asiansa ajanut. Mutta äidin hupsussa päässä on ajatus, että kun muut tytöt kulkevat naamiaisissa prinsessapuvuissaan, niin kyllä meidänkin tytön täytyy vähintään sievä pupu olla, eikä mikään norsu. :D Mutta olenpa iloinen, kun sain jakaa tämänkin kommelluksen kanssanne. Jälleen huomaan, miten vapauttavaa on osata nauraa omille kömmähdyksille ja vielä uskaltaa jakaa ne muille ilman häpeää!


Kiitos vielä R, R ja A vertaistuesta hädän hetkellä! <3