Raskauskuulumisia ajattelin välillä kirjoitella, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan. Niin kuin aiemmin kerroin, tämän kolmannen lapsen odotus on sujunut oireiltaan hyvin samalla tyylillä, kuin pojan ja tytönkin odotus. Yhden asian jätin tosin aiemmassa postauksessa mainitsematta. Raskausviikolla 15 sain neuvolassa kuulla verikokeiden tulokset ja niistä ilmenikin aikamoinen yllätys, eikä mikään iloinen sellainen. Tuloksien mukaan olin sairastanut ihan vasta, siis alkuraskaudessa, parvorokon, joka saattaa aiheuttaa keskenmenon tai anemiaa kohdussa kasvavalle vauvalle. Olin siis tietämättäni sairastanut tuon rokon täysin oireettomana. Minulla ei ollut tartunnasta mitään tietoa.
On todella harvinaista, että äiti sairastuu parvorokkoon juuri alkuraskaudessa, jolloin se voi olla vaaraksi vauvalle. Viikon 24 jälkeen siitä ei ole enää vaaraa. Parvorokon vasta-ainetta ei edes normaalisti oteta raskauden aikana verikokeista, yleensä vain, jos esimerkiksi äidin muilla lapsilla tai lähihpiirissä on ollut tartuntoja. Terveydenhoitaja kysyi minulta ensimmäisellä neuvolakäynnillä, haluanko tietää, onko minulla jo ollut parvorokko. Toki halusin, olenhan ollut ennen esikoisen syntymää yli viisi vuotta töissä pienten lasten parissa. Ihme onkin, etten ole sairastanut rokkoa vielä silloin, vaan juuri nyt raskaana ollessani.
Tiedon saatuani olin muutaman ensimmäisen päivän varma, että raskaus menee kesken ja menetämme pienen vauvamme. Mitäs menin lääkärin kielloista huolimatta etsimään aiheesta tietoa Googlella. Infektion takia olen joutunut käymään lähes joka viikko äitiyspoliklinikalla kontrolliultrassa. Ensimmäisinä viikkoina ensimmäinen asia, mitä kysyin ultraavalta lääkäriltä oli, "onko vauva hengissä". Tuolloin kun en vielä tuntenut vauvan liikkeitä, jotka olisivat tuoneet edes pienoisen varmistuksen, että siellä hengissä ollaan. Viikko viikolta kaikki oli kuitenkin aina hyvin, eikä mitään viitteitä anemiasta ole ollut.
 |
| Tytön vaatteet Pompin alesta. Minun vaatteet H&M Mama. |
Tiedon saatuani olin muutaman ensimmäisen päivän varma, että raskaus menee kesken ja menetämme pienen vauvamme. Mitäs menin lääkärin kielloista huolimatta etsimään aiheesta tietoa Googlella. Infektion takia olen joutunut käymään lähes joka viikko äitiyspoliklinikalla kontrolliultrassa. Ensimmäisinä viikkoina ensimmäinen asia, mitä kysyin ultraavalta lääkäriltä oli, "onko vauva hengissä". Tuolloin kun en vielä tuntenut vauvan liikkeitä, jotka olisivat tuoneet edes pienoisen varmistuksen, että siellä hengissä ollaan. Viikko viikolta kaikki oli kuitenkin aina hyvin, eikä mitään viitteitä anemiasta ole ollut.
En usko, että oli sattumaa, että minulta tuo vasta-aine verikokeista testattiin. Mysteeriksi jäänee, mistä ihmeestä olen tuon tartunnan oikein saanut. Pari viikkoa sitten minulla oli viimeinen kontrollikäynti ja saamme olla todella kiitollisia, että kaikki on vauvalla hyvin. Luottavaisin mielin saan jatkaa loppukevään vauvan odotusta. <3 Ja helpottuu tämä elämäkin taas kummasti, kun ei tarvitse joka viikko hypätä siellä polilla, saati sitten keksiä lapsille hoitajaa käyntieni ajaksi. :D Vaikka upeaahan se on, että vauvan vointia on näin hyvin seurattu.
Muuten raskaus on sujunut melko hyvin. Mitä nyt etova olo iskee edelleen lähes päivittäin jossakin vaiheessa, liitoskivut vaivaavat, kiloja on tullut jonkin verran enemmän kuin aiemmissa raskauksissa näihin viikkoihin mennessä, sf-mitta huitelee jossakin yläkäyrän yläpuolella ja maha on mielestäni jo aika valtava. Ja vielä olisi noin 3kk aikaa kasvatella sitä lisää. Huoh! Näissä kuvissa mahan koko ei nyt jotenkin pääse oikeuksiinsa, on meinaan paljon isomman näköinen livenä. :D Toivottavasti en kuitenkaan mitään jättiläisvauvaa kasvata sisälläni, ja kai niistä kiloistakin taas eroon pääsee sitten, kun sen aika on. Onneksi kevät tekee pian tuloaan, ja valo lisääntyy samaa tahtia mahan kasvun ja kaikkien muiden loppuraskauden vaivojen kanssa. Itselleni ainakin tuo valo antaa hurjan paljon iloa ja energisyyttä tähän arjen pyöritykseen raskauden ja raksan keskellä. :)
Iloista viikonlopun jatkoa!
