keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Uusi vuosi ja laattojen saumausta

Hei pitkästä aikaa! Blogin joululoma venyikin hurjan pitkäksi. Minulle tuli aivan totaalinen väsymys blogin suhteen, eikä innostanut postailla yhtään mistään. Miestä olen yrittänyt hoputella, että joko siellä talolla olisi taas jotakin uutta kuvattavaa, että saisi jonkinlaisen postauksen aikaiseksi. Itse kun olen olut niin väsynyt ja saamaton, etten ole saanut minkäänlaisia julkaisukelpoisia kuvia saatikka tekstiä aikaiseksi. Myönnän, että otti vähän koville aloittaa jälleen uusi vuosi tässä vanhassa kodissa varsinkin, kun edelleenkään ei ole tarkkaa tietoa muuttoajankohdasta. Mutta mukava huomata, että täällä blogissa on riittänyt kävijöitä ihan samalla tavalla, vaikkei uusia postauksia ole tullutkaan, ja lukijoitakin on tullut jopa muutama lisää. :)

  Suurin syy väsymykseen on varmasti lasten sairastelu (ja huonosti nukutut yöt) sekä ennen joulua että sen jälkeen. Jouluna kaikki olivat onneksi terveinä ja saimme nauttia mummuloiden joulutunnelmasta sekä serkkujen ja muun lähisuvun seurasta. Joulun pyhien jälkeen olemmekin olleet lasten kanssa vain kotona ja sairastelun sekä pakkasten vuoksi emme ole juuri nenänpäitämme ulos laittaneet. Uudenvuoden aattona sentään uskaltauduimme katselemaan kaupungin järjestämää lasten ilotulitusta, ja nyt lasten tervehdyttyä olemme jopa pari kertaa ulkoilleetkin. Tällä viikolla alkoivat taas myös pojan oma kerho sekä perhekerho, joten olemme päässeet vähän ihmisten ilmoille. Eiköhän se uusi vuosi arkisine touhuiluineen tästä taas lähde käyntiin, vaikka ajatukset ovatkin lähes koko ajan muutossa ja uudessa kodissa.



Talolla mies on saanut märkätilat laatoitettua, mutta saumaukset ovat vielä osin kesken. Saunan ja WC:n laatat on saumattu, samoin osa kodinhoitohuoneen laatoista. Niin ja olihan se kylpyhuonekin jo kokonaan saumattu, vaan ei ole enää...Siitä lisää joskus myöhemmin!

Kävin tänään lasten kanssa talolla hakiessamme poikaa kerhosta. Neljän maissa oli jo sen verran pimeää, että työmaavalojen loisteessa kuvaaminen oli aika epätoivoista, mutta laittelen nyt silti muutaman kuvan WC:n valmiista lattiasta. Laattana on sama valkoinen 10x10, kuin kodinhoitohuoneessa ja saumaus on harmaa. Olen kyllä tosi tyytyväinen laattavalintaamme. Siistiä jälkeä, sanon minä!

Eiköhän näitä raksapostauksia tässä kevätpuolella ala tulla vähän enemmänkin, kun valmista tulee huone huoneelta. En malta odottaa! Voitte vain kuvitella, miten sormeni syyhyävät päästä varsinaisiin sisustushommiin. Odotan niin kovasti, että saamme kantaa viimein kaikki haalimamme vanhat huonekalut arvoiseensa ympäristöön, siihen kotiin, jota varten ne olemme hankkineet. 


Antoisaa alkanutta vuotta!


9 kommenttia:

  1. Kovasti voimia sinne! Toivottavasti sairastut olisi nyt sairastettu ja kovat pakkaset ohi! Voin vain kuvitella tuota odotuksen tunnetta! Itse tuskin pysyisi pöksyissä. Juuri tässä yhtenä päivänä olit kovasti mielessä <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Hanna! Ihana kuulla, että on jonkun mielessä! <3

      Poista
  2. Pikku hiljaa hyvä tulee! :) Postaustahti saa minusta olla kyllä se, mikä itsestä tuntuu hyvältä.. Joskus on hyväkin pitää vähän taukoa, sitten jaksaakin taas uudella innolla.. :) Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa! Näinhän se on, että omaan tahtiin on hyvä postailla. Nyt taas tuntuu siltä, että postailuinnostus on palailemassa. :)

      Poista
  3. Ymmärrän kyllä täysin, että tässä vaiheessa ajatukset polttelevat jo kovasti sisustusjuttuihin ja muutto siintää mielessä. Harmillista, että kylppärin laattojen saumauksen kanssa teillä tuli takapakkia. Toisaalta kyseisillä laatoilla moni ammattilaatoittaja ei suostu edes laatoittamaan niiden haastavuuden vuoksi. Että siinä mielessä miehesi otti kyllä aika hyvän haasteenkin vastaan. Ja eiköhän se saumaus toisella kertaa onnistu ihan hyvin!

    Meillä ei selvitty kerhoon tällä viikolla ollenkaan, hitaasti käynnistyy arkeen paluu loman jälkeen täälläkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä harmittaa tosi paljon tuo kylppärin saumaus. Pähkäiltiin vielä saumausaamuna, että kumman merkkisellä laastilla saumataan ja vaikka oltiin netistä luettu huonoja kokemuksia tuosta toisesta laastista, niin sillä kuitenkin päädyttiin saumaamaan. :( Onneksi tuolla toisella merkillä on saumauksen onnistunet hyvin ja sillä kokeillaan nyt sitten uudestaan kylppärinkin lattian saumausta. :) Laittelen siitä postausta, kunhan on valmis.

      Poista
    2. Joo, meillä poika huomasikin, että teidän poika ei ollut tällä viikolla kerhossa. Meidän joululoma tuntui niin pitkältä kaikkine sairasteluineen, että tällä viikolla jatkettiin jo innokkaina kerhoilua. :)

      Poista
  4. Välillä tuo blogiväsymys vaan iskee, onneksi palasit takaisin! <3 Varmasti jo odottaa uuden kodin laittoa kovasti, ihana nähdä sitten kuvia! :)

    VastaaPoista

Kiitos! Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...