torstai 17. toukokuuta 2012

Haikein mielin

Nyt se on loppu! Imetys siis. Johan sitä kestikin 1 vuotta 2kk ja 2vk. Itse asiassa äitini on imettänyt minua yhtä kauan. Jo ennen pojan syntymää toivoin kovasti, että imetys lähtisi sujumaan hyvin ja jonkin verran jännitinkin asiaa. Tavoitteena oli nuo suosituksen mukaiset maagiset 6kk täysimetystä ja osittaisimetystä vähintään vuoden ikään saakka. Nyt on tavoitteet saavutettu, vaikka oli meilläkin omat haasteemme. Aluksi imetin välillä itku kurkussa, kun teki niin kipeää. Tietyssä iässä poika ei suostunut imemään kodin ulkopuolella muuta kuin pimeässä huoneessa ja jokainen pieni rasahdus häiritsi pojan ruokahetkeä. Kamalat rintaraivarit olin jo melkein unohtanut, niin ja ne ensimmäiset terävät hampaat. Minulla oli kuitenkin kova halu saada homma toimimaan, enkä kyllä missään vaiheessa edes harkinnut luovuttamista. Mies oli myös koko ajan todella tärkeänä tukena ja kannustajana. 


Poika luopui itse päiväimetyksistä pian pääsiäisen jälkeen, mistä olin aivan ihmeissäni. Annoin maitoa jonkin aikaa vain illalla ja aamulla, kunnes pari viikkoa sitten jätin aamumaidotkin pois. Nyt lopetin sitten myös iltaimetyksen, eikä poika ollut moksiskaan. Muutaman minuutin itki, kun laitoin hänet ilman maitoa omaan sänkyynsä, mutta rauhoittui pian kuuntelemaan unilauluja ja nukahti. Voi, mikä hymy levisi pojan kasvoille, kun äitienpäivän kunniaksi annoin vielä viimeiset hörpyt.


Enpä olisi uskonut, että tämä vieroitus käy näin nätisti. Vielä reilu kuukausi sitten poika saattoi roikkui rinnalla kymmenen kertaa päivässä. Kummasti on alkanut ruokakin maistua, kun ei ole maha aina täynnä maitoa. Poika myös nukkuu ensimmäistä kertaa elämässään kokonaisia öitä. Vihdoin! Olo on huojentunut, mutta haikeuttakin on ilmassa. Yhteiset imetyshetket olivat meille molemmille tosi tärkeitä. Yksi vaihe pienen pojan ja pienen pojan äidin elämässä on päättynyt. Aika aikaansa kutakin.

6 kommenttia:

  1. Se on jännän ristiriitaista! Toisaalta on ihana saada vartalo taas omalle itselleen omaksi, tai minusta ainakin oli. Mutta toisaalta oli haikeeta! Mä lopetin kun tyttö oli jotain 9kk, kun olin jo niin poikki. Kaikki yöt oli yhtä imetystä, enkä saanut sitä oppimaan että päivisin saa imeä, mutta öisin ei. Niinpä lopetin kaiken. Ja sit joskus myöhemmin haikeana kokeilin vielä, mutta ei se enää edes muistanut mitä tissillä pitikään tehdä! :D Katsoi vaan ihmeissään että mitä ihmettä toi äiti koittaa mun suuhun laittaa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Se on kyllä harmi, kun ei ne vauvat tajua, että yöt olis ihan vaan nukkumista varten. Mä kestin ton lopettamisen ihan sen ansiosta, että luotan siihen, ettei nää mun elämäni viimeiset imetykset olleet :D

      Poista
  2. <3, tuttuja juttuja :). Sulle on mun blogissa haaste, mutta ei minkäänlaista vastauspakkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elma! Katsotaan, jospa osaisin vastata sun aika kiperiin kysymyksiin :)

      Poista
  3. Hih tuttuja ajatuksia :) Tosin mä olen vasta 4kk täysimettänyt. Ja ajattelin alottaa kiinteät siinä 5kk iässä. Mut ainakin vuoden ikään tavote täälläkin, ettei tarvi antaa korviketta välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tavoite :) Musta oli tosi kätevää, kun ei tarvinnut missään vaiheessa raahata korvikkeita kaupasta. Suoraan sitten lehmänmaidolle, kun poika täytti vuoden.

      Poista

Kiitos! Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...