perjantai 29. elokuuta 2014

Pomp de Lux ja ajatuksia lasten vaatteista

Suuret kiitokset teille ihanille viime postauksen kauniista kommenteista! Mukava kuulla, että blogini miellyttää nykyisellään teitä. Minustakin blogi on aikalailla minun näköiseni, joten tämän tyylisenä sitä olisi mukava pitää jatkossakin. :)

 Useassa lukemassani blogissa on näin syksyn tullen ollut puhetta lasten vaatteista. Lasten vaatteet ovat minulle yksi arjen pienistä piristyksistä. Jotakinhan lapsille on kuitenkin päälle puettava, joten miksipä en pukisi heitä nätteihin vaatteisiin, joista tulen itsekin iloiseksi. 

Eilen pääsin kotikutsuille katsastamaan syksyn uuden Pomp de Lux -malliston.
Vuosi sitten syksyllä olin ensimmäisillä kutsuilla ja siitä lähtien on ollut tapana ostaa aina muutama vaate lapsille Pompilta ns. paremmaksi vaatteeksi. Kotona lapset huitelevat välillä kalsareissa (poika lähinnä) tai muissa ei niin tarkkaan mietityissä asukokonaisuuksissa. Tyttökin syö nykyään kaiken itse, eikä huoli ruokalappua, joten tahroja ei voi välttää. Siksipä on kivempi käyttää kotona pääosin sellaisia vaatteita, joiden sotkeutuminen ei niin kovasti haittaa ja säästää paremmat vaatteet sitten muuhun käyttöön.


Kauniista lasten vaatteista kun pidän kovasti, niin kerhoihin ja muualle ihmisten ilmoille lähtiessä on kiva pukea lapsille jotakin vähän nätimpää. Pomp de Lux on yksi näistä merkeistä, joista olen löytänyt molemmille lapsille mieluisia vaatteita. Muuten vaatteiden merkillä ei ole niin väliä. Missään tapauksessa en pelkän merkin takia ostaisi vaatteita. Juuri esim. Pompin ja Kappahlin Newbie-merkin vaatteet nyt vain sattuvat miellyttämään silmää tällä hetkellä.


Pojalle löytyi jälleen kerran kiva vaarinpaita ja nätti neule. Tyttöjen valikoiman värimaailma ei niin vakuuttanut. Toisaalta olin ihan tyytyväinen, että roosa oli ainut värivaihtoehto meidän tytölle ja sitäkin väriä oli melko suppeasti. Se teki valinnasta edes vähän helpompaa. Harmaa on minusta ihan kiva väri, mutta se ei ole koskaan pukenut minua ja olen huomannut, että se ei sovi myöskään tyttösellemme. Roosan värisistä vaatteista siis oli valinta tehtävä, ja silti sain pähkäillä aikalailla, ennen kuin sain tilauksen tehtyä. Valitsin lopulta Katherine-tunikan sekä -pussihousut, parit roosat sukkahousut ja vielä yhden roosan paidan. Näitä saa kivasti yhdisteltyä keskenään.



 Vaikka nätit lasten vaatteet ovat lähellä sydäntä, niin pyrin silti olemaan järkevä ostoksissani. Kaikkea kaunista ei tarvitse ostaa, vaikka mieli tekisi. Vaatteita sekä koti- että parempaan käyttöön on mielestäni kohtuullinen määrä ja kaikki vaatteet ovat koko ajan aktiivisessa käytössä. Joskus harvoin huomaan, että joku yksittäinen vaatekappale on jostakin syystä jäänyt vähemmälle käytölle. Suurin osa lasten vaatteista on säilynyt todella hyväkuntoisina, joten ne saa varmasti myytyä suht helposti eteenpäin sitten, kun sen aika on.

Tytölle olen löytänyt paljon kauniita, hyväkuntoisia vaatteita  myös käytettynä, mutta pojalle vähän huonommin. Lisäksi hyödynnän alennusmyynnit ja monien liikkeiden "ota 3 maksa 2 -tarjoukset". Vaatteet ostan aina sen verran reiluina, että mahtuvat lapsille mahdollisimman pitkään. Juuri sovitin viime talven "kauppatakkeja" lapsille ja mahtuivat edelleen molemmille, vaikka takit eivät edes olleet viime talvena mitenkään liian suuret. Eipä tarvitse täksi talveksi uusia ostaa, jos vain suinkin mahtuvat vielä kevätpuolellakin.

Näissä vaatehankinnoissa voi kyllä säästää pitkän pennin, kun malttaa harkita ostoksiaan hetken ennen ostopäätöstä ja vertailla hintoja. Meillä auttaa kummasti myös se, että lähes kaikki tytön vaatteet ovat vaaleanpunaisia tai valkoisia ja pojan vaatekaapista löytyy puolestaan sinistä, harmaata ja valkoista. Näin vaatteiden yhdisteleminen on helppoa. Ja onni on, että poikakin on tähän saakka kelpuuttanut hyvin minun valitsemani vaatteet. Mitenköhän kauan sitä iloa vielä kestää? ;)


Olisi hauska kuulla, millaisia ajatuksia lasten vaatteet herättävät teissä lukijoissa? 


Rentouttavaa elokuun viimeistä viikonloppua! :)




17 kommenttia:

  1. Kivat valinnat teit.
    Itse toivoisin voivani käyttää samanlaista järkeä kun vaatteita lapsille ostelen, mutta tämä on minulla se heikkous että mopo karkaa aina käsistä ja vaatteita on jatkuvasti kaikilla neljällä ihan liikaa.
    Itsekin kävin eilen kutsuilla ja tuo roosan sävy on aivan ihana, sitä meillekin pienimmälle kaappiin taas päätyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo roosa on kyllä niin kaunis sävy! :) En yhtään ihmettele, jos mopo karkaa käsistä lasten vaatteiden kanssa. Kyllä itsekin pitää välillä hammasta purren jättää joku kaunis vaate ostamatta.

      Poista
  2. Sain kutsun Pomp de Lux -vaatekutsuille täällä uudella kotikylällä ja ajattelin mennä, kun olen blogissasi nähnyt, että vaatteet ovat kauniita. Kovin useasti en ole vaatekutsuille osallistunut, kun oikein pidä sitä omana juttunani, mutta jospa minä tästä innostuisin. Me&i lastenvaatteet ei oikein kolahtaneet aiemmissa kutsuissa, mutta löysinkin sieltä kyllä itselleni pari mukavaa vaatetta.

    Leggareita ylikaiken rakastava tyttäremme on pannut minut todella koetukselle hyvien leggareiden löytämisessä, joissa ei heti ole reiät polvissa. Kestävimmät ovat nyt löytyneet Polarn O pyretin vaatteista. Nykyään olen tarkempi kankaiden laadussa, vähän enemmän se maksaa, mutta harvemmin tarvitsee vaatteita ostaa. Minusta tuntuu, että me olemme koko perhe kulkeneet keväästä lähtien aikamoiset rytkyt päällä, kun olemme aika usein tontilla. Harvoin tulee enään söpösteltyä lastenvaatteilla, kun tuulihousut ja kumisaappaat tuntuu nyt olevan päivän toimivin asu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sain varmaan saman kutsun, kuin sinä, ja olen myös tulossa! Mukava tutustua tulevan kotikylän naisiin. :) Me&I -vaatteita ehdin muutaman ostaa pojan ollessa pieni, kunnes tajusin, etteivät kyllä ole yhtään meidän tyylisiä. Ne sain onneksi myytyä hyvään hintaan kirpparilla. Pompilla on myös nättejä legginssejä. Laadusta en vielä osaa sanoa, kun tytön omat ovat olleet käytössä vasta reilun kuukauden.

      Juu, eipä sitä tontille viitsi missään hienoissa vaatteissa lähteä. Juuri olimme koko päivän tontilla. Lapset touhusivat kirpparihaalareissa ja itsellä oli yli 10 vuotta vanhat tuulihousut ja takki,jotka ovat täynnä terva- ja maalitahroja. Sopivat raksavaatteet siis ;)

      Poista
    2. Ajattelinkin, että taidamme nähdä samoilla kutsuilla! ;) Noista vaarinpaidoista pidän itsekkin tosi paljon ja niitä myös löytyy poikien vaatekaapeista.

      Poista
  3. Mua harmittaa hirveästi, ettei newbie-malliston tyttöjen vaatteita saa isommassa koossa. Meidän tyttö on hyvin vaalea ja hänelle sopii minusta parhaiten juuri sellaiset romanttiset ja haaleat pastellivärit. Minulle on myös tärkeää, että materiaalit ovat pehmeitä ja vaateiden leikkaukset mukavia ja arjessa toimivia. Pidän kyllä myös suloisista retrokuoseista, esimerkiksi jotkut eläinhahmotrikoot ovat tosi söpöjä, mutta niitäkään ei isommille lapsille juuri ole myynnissä.

    Aika paljon olen ostanut tytölle Noa Noan vaatteita, tosin melkein aina alennusmyynneistä kun ovat sen verran hintavia. Myös Zarasta ja H&M:ltä löytyy usein kauniita klassisia tyttöjen vaatteita. Zarasta ostan myös pojalle vaatteita, mun mielestä pojille on yleensä vaikea löytää tarpeeksi yksinkertaisia ja kauniinvärisiä perusvaatteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin toivoisin, että Newbie-malliston vaatteita olisi isompia. Pojallekin sieltä löytyisi kivoja vaatteita, mutta ei koot enää riitä. Lasten vaatteissa tosiaan mukavuus on tärkeä. Mitään kiristäviä ja tiukkoja farkkuja en lapsille ostaisi. Täällä päin on niin vähän vaatekauppoja, ettei kaikkia merkkejä löydy. Netistä toki varmaan saisi myös Noa Noaa ja Zaraa, mutta ei ole tullut niitä merkkejä ostettua, vaikka ihania vaatteita ovatkin. :)

      Poista
  4. Meillä taitaa olla samankaltainen maku, mitä ostovaatteisiin tulee. Tykkään itsekkin just tuon tyyppisistä vaatteista. Ja ihmistenilma-vaatteet pitää, tottakai, olla siistit ja nätit, enhän itsekkään kulje kylillä ties missä koltuissa. Kotona voi sitten vähän irrotella... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotona minulla ainakin on välillä sellaiset vaatteet päällä, että jos ovikello soisi yllättäen, niin pitäisi ihan miettiä, että kehtaako mennä ovea avaamaan. :D Välillä saattaa mennä monta päivää, ettei ole kuin kotona ja puistossa, joten ihmisten ilmoilla on kiva panostaa pukeutumiseen ja muutenkin laittaa itseään edes vähän enemmän. :)

      Poista
  5. Meillä kanssa Pomppi on äidin suosikki, ja uutena herkkuna myös Creamie. :) KappAhlin Newbiet on ihania, mut meillä ei ole niin pientä enää että voisi niitä ostaa. Me and I ei oo yhtään mun makuun. NoaNoa on kans ihana! Mutta Creamieta ja NoaNoaa ostan vaan alesta, ne on niin kalliita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NoaNoa on tosiaan ihana ja samoin tuo Creamie. Hinnat vaan on tosiaan melko suolaisia. harvoin mikään vaate on niin ihana, että se olisi pakko saada, joten mieluummin ostan sitten edullisempia vastaavia tai tosiaan hyvästä alesta. :)

      Poista
  6. Kauniita vaatteita ja hyvin samoilla periaatteilla minäkin vaatteita lapsillemme hankin. Suuren perheen kanssa ei oikein kannata antaa mopon karata käsistä, koska muuten vaatetta saa olla koko ajan roudaamassa talosta ulos, kun myydäkään en oikein jaksa. Pesukone tietty isommassa parheessä käy sen verran usein, että vaatekierto pesukorista kaappiin on lyhyt, joten maltti on valttia ja laatu voi korvata määrän :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkään eivät vaatteet kovin kauaa ehdi pesukopassa olemaan, ennen kuin jo ovat taas puhtaina kaapissa, joten mitään kamalaa määrää vaatteita ei tosiaan tarvitse olla. Itse myyn kyllä lasten vaatteet eteenpäin sitten, kun niille ei enää ole käyttöä. Kotona kun olen, enkä töissä, ja rakennamme vielä taloa, niin kaikki ylimääräinen raha on tervetullutta. :)

      Poista
  7. Jaan pitkälti ajatuksesi lastenvaatteista. Kotona ollaan millä sattuu ja kodin ulkopuolelle on kiva pukea kauniimmin. Minuakin viehättävät klassiset vähän vanhaa henkivät vaatteet. Harmi kyllä eskarilainen ja tokaluokkalainen ovat jo kovasti tietoisia omasta vaatemaustaan, katu-uskottavaa sen olla pitää ;).
    Oli muuten mukava juttu tuo edellinen postaus bloggaamisesta. Minäkin pidän siitä, että aiheet vaihtelevat. Omakin blogi on vähän sellainen oman elämän sillisalaatti. Ja itseä varten blogia on ensisijaisesti pidettävä. Blogi on henkilökohtainen media, jonka aiheet täytyy olla itselle läheisiä ja kiinnostavia. Aitous tuo sitten niitä lukijoitakin. Näin haluan uskoa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota hetkeä tosiaan odotan pelon sekaisin tuntein, kun poika päättää, etteivät äidin valitsemat vaatteet enää kelpaakaan. Tytöllä se aika taitaa tulla vielä aikaisemmin, mitä on muiden tyttölasten äitien kanssa tullut juteltua. ;)
      Kiva, jos tykkäsit edellisestä, vähän erilaisesta postauksesta. Blogi saa tosiaan olla tekijänsä näköinen ja aito. :)

      Poista
  8. Mä oon vain ja ainoastaan iloinen siitä, että mun viisvuotiaani pitää mieluiten noita pompin vaarinpaitoja! Muista vaatekaapin paidoista saattaa olla jotain tylsää mielipidettä, mutta vaarinpaidoista ei mukista ikinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaarinpaitoja soisin minäkin pojan suosivan vielä pitkään. Äitiä kauhistuttaa ajatus jostain spiderman-paidoista tai vastaavista. Vaikka pari Salama-auto -paitaa löytyy yö- ja kotikäyttöön kyllä jo, kun on kiva joskus lastakin ilahduttaa jollakin kuvallisella vaatteella ainaisten raitojen sijaan :D

      Poista

Kiitos! Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...