sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Lahjoista suurin

Mukava isänpäivä on kohta takana. Mies on nukuttamassa lapsia, kun yleensä se käy häneltä nopeammin. Aamulla mies sai pari pientä pakettia ja useampia lasten askartelemia kortteja. Syömässä kävimme Daddy's Dinerissä ja jälkiruuaksi herkuttelimme tekemälläni amerikkalaisella juustokakulla. Voisinkin laitella siitä ohjetta myöhemmin.

Sain syksyllä yhteystyötarjouksen, johon oli helppo sanoa kyllä! Sain luettavakseni Uuden Tien kustantaman uutuusteoksen Lahjoista suurin. Kirjan on kirjoittanut kanadalainen Ann Voskamp ja suomentanut Susanna Hirvikorpi. 


"Tähdet syttyvät yötaivaalle, tuikkivat pimeydessä. Adventti saapuu, rakkaustarina, joka ei koskaan lakkaa saapumasta. Tällainen rakkaus mykistää."

 Lahjoista suurin on kirjamuotoinen adventtikalenteri, joka kuljettaa lukijaa Raamatun alkulehdiltä aina Jeesuksen syntymään saakka. Voskamp on ottanut kirjaansa mielenkiintoisen lähestymistavan;  25 puhuttelevaa lukua johdattavat lukijan Joulun sanoman äärelle Jeesuksen sukupuun kautta. Jokaisen luvun lopussa lukija pääsee pohdintatehtäviin tekstiin liittyvien kysymysten avulla. Taitavasti asetellut, suorat, kysymykset pistivät ainakin minut miettimään omaa elämääni näin joulun alla. 

  
"Joulu voidaan vain löytää. Joulua ei voi ostaa. Joulua ei voi luoda. Joulua ei voi valmistaa, järjestää, unelmoida, joulun valoa ei voi itse sytyttää. Joulun voi vain löytää. Seimestä. Kehdoksi muutetusta kaukalosta." 

Armo on yksi Ann Voskampin kirjan kantavista sanomista. Kirja kehottaa luopumaan suorittamisesta ja keskittymään olennaiseen. Hiljentymään Joulun sanoman äärellä ja iloitsemaan siitä armosta, jonka Jumala on meille suonut antamalla poikansa Jeesuksen syntyä tähän maailmaan. Siinä meillä on lahjoista suurin!

"Meidät pelastetaan yksinäisyydestämme, sillä Jumala on rakkaus eikä Hän kestä sitä, että jäisimme yksin, itsemme varaan. Se on joulun sanoma. Joulun sanoma ei ole se, että rauha voi toteutua. Tai se, että voimme rakastaa, olla valona, antaa lahjoja tai auttaa maailmaa pelastamaan itsensä. Joulun sanoma on se, että maailmamme on turmeltunut, emme voi koskaan pelastua itseltämme ja tarvitsemme Vapahtajaa. Sillä lapsi on meille syntynyt."


Voskampin kauniiden ja syvällisten tekstien lisäksi kirjaan on tuotu myös runsaasti silmäniloa. Sivujen upeat sinisävyiset lumihiutale- ja ornamenttikuviot täydentävät lukunautinnon. Kirjan hempeän sinisen sävyn innoittamana innostuin virkkaamaan sinisen enkeli-kirjanmerkin. Muokkasin netistä löytämääni ohjetta hieman. 

Lahjoista suurin -kirjaan voit tutustua lähemmin täällä. Sain myös Ann Voskampin  viime vuonna suomeksi julkaistun Tuhat lahjaa -kirjan, joka oli peräti 60 viikkoa New York Timesin Bestseller-listalla. Jonkin matkaa kirjaa luettuani en kyllä yhtään ihmettelen sen suosiota! Siihen voit tutustua täällä


*Yhteistyöpostaus*

10 kommenttia:

  1. Jotenkin tulee ihana fiilis tuosta kirjasta, jo näin toisen kertomana :) Sellaine levollinen :)

    VastaaPoista
  2. Kirja on sopiva juuri hiljentymiseen ja mielen lepoon. :) Hiljentyminen kun ei ole aina ihan helppoa tässä hektisessä maailmassa.

    VastaaPoista
  3. Sain vihiä tuosta kirjasta ja etsiessäni lisää tietoa törmäsin blogiisi ja postaukseesi. Kertakaikkiaan ihanalta kuulostaa, kirja näyttää niin kauniilta! Kumpa vain löytyisi aikaa lukemiseen ajatuksen kanssa.
    -Sini-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa Sini, kun löysit kirjan ja myös blogini! :) Kirja on tosi kaunis! Toivottavasti löydät aikaa kirjan lukemiseen! :)

      Poista
  4. Kannatti ehdottaa sua, ilmiannoin sinut kun sain itsekin nuo samat kirjat ja kustantaja kyseli muita kristittyjä bloggaajia. Hyvä kun muistutit muuten, mulla on oma postaus vielä tekemättä jaiks :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan, oonko miettinyt pääni puhki, kuka on se kustantajan mainitsema "toinen bloggaaja", joka mua tähän yhteistyöhön suositteli. :D Mutta kiitos ilmiannosta! :)

      Poista
  5. Hei! Olen suunnitellut jonkinmoista lukupiiriä ystäväni kanssa. Lukisimme siinä Lahjoista suurinta. Siinähän on ne pohdintakysymykset ja tilaa kirjoittaa ajatuksiaan. Suosittelen tätä ideaa muillekin.

    Siunattua marraskuuta! Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Laura! Lahjoista suurin on varmasti upea kirja luettavaksi yhdessä ystävän tai useammankin kanssa! Antoisaa ja siunattua lukupiiriä teille! :)

      Poista
  6. Hei:)
    Onpa ihanaa, että tämä kirja löytyi blogistasi! Hypistelin tätä kirjakaupassa ja lopulta ostinkin. En vaan voinut jättää sitä hyllyyn. Nyt mietin kanssa jotain lukupiiri juttua. Tuli ihan sama ajatus mieleen, että jos haluaa joulukalenterin niin tämä on siihen tarkoitukseen aivan huippu. Ja kiitos kauniista blogistasi:)
    -Alma-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Alma! :) Tätä kirjaa olisi tosiaan mukava lukea lukupiirissä tai sitten vaikka joulukalenterina itsekseen. Mukavia hetkiä kirjan parissa yksin tai yhdessä ystävien kanssa! :)

      Poista

Kiitos! Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...